MM-kilpailut Hongkongissa jatkuivat naisten triolla. Toisessa erässä pelannet Ani Juntunen, Peppi Konsteri ja Essi Pakarinen selvittivät tiensä toiselle kierrokselle. Toisen triomme Eliisa Hiltunen, Tiiamari Laukkanen ja Jenni Heino sijoitus oli 26. Toinen kierros alkaa klo 10 Suomen aikaa.

Naisten trion 1. erä

Naisten trion 2. erä

Trion tulokset

Aamuvuorolaiset aloittivat pirteästi kahdella ehjällä sarjalla 195 ja 212. Kolmannessa nähtiin ensimmäiset tyhjät, jopa kolme. Loppu jono pelasti sarjaksi 186.

Surkea romahdus tapahtui neljännessä sarjassa. Kolme reikää ja kaksi yhden keilan missiä, tulosta vaan 137. Viides sarja alkoi paremmin uudella pelijärjestyksellä, mutta ilman tyhjää ei tästä sarjasta selvitty. Onneksi niitä tuli vain yksi tuplan päälle, muuten ehjää ja 188.

Kuudennessa kahden tuplan väliin eksyi reikä, sarjaan saatiin tulosta pikkuisen alle parin 194. Viimeiseen sarjaan 212 yhdellä reiällä hyvän tsempin ja pienoisen onnen avulla. Lopputulos oli 1324.

Kärkikolmikko erottui muista kuuden sarjan jälkeen. Viimeinen sarja ei sujunut kovin hyvin miltään triolta. Singapore romahti kärkipaikalta kahden viimeisen sarjan takia, 172 ja 151 sekä yhteistulos 1460. Kärkeen nousi Malesian trio Gillian Lim Siew Gok, Sin Li Jane ja Natasha Mohamed Roslan tuloksella 1516. Toiseksi nousi USA Bryanna Cote, Lauren Russo ja Breanna Clemmer 1484.

Iltavuoron trio aloitti mukavan tasaisesti: 221 ja 227. Toisen sarjan jälkeen näytti siltä, että ensimmäisestä erästä jatkaisi vain kuusi trioa ja kaikki muut tästä erästä. Vaan sarjoja oli vielä jäljellä.

Kolmannessa sarjan alkupuoli paikkailtiin, loppupuoli kaadettiin. Mainio 244 tähän väliin. Sitten se kuuluisa notkahdus. Neljä sarja merkattiin tuloksella 169. Onneksi lähdettiin uuteen nousuun ja jälleen kakkosella alkaviin tuloksiin. Kaksi seuraavaa 211 ja 209 joilla pysytään mukavasti mukana.

Viimeiseen iski sitten taas alamäki. Kaadot loppuivat käytännössä kokonaan, tulosta tuli 165. Mutta ei haittaa, toiselle kierrokselle trio jatkaa! Toisen triomme sijoitus oli 26. Eroa jatkoon jäi 29 pistettä.

Samalla rataparilla kävi kova kuhina kun amerikkalaiset laskivat mitä pitää tehdä kymppiruudussa jotta heidän triot eivät joudu samaan lohkoon. Shannon Pluhowskylle kerrottiin kaadon jälkeen ettei saa tehdä missään nimessä kaatoa jotta eivät nouse karsinnan ykkösjoukkueeksi. Varmuuden vuoksi hän heitti ykkösestä ohi ja varmisti triot eri lohkoihin.

Ruotsi ja Singapore saivat myös molemmat triot mukaan, muuten jatkajat olivat eri maista. Karsinnan voitti ensimmäisen erän paras Malesia tuloksella 1516, toisena Singapore2  1506 ja kolmantena USA2 1500.

Naisten trion radoitukset

Online scoring

Livestream

Kaikki tulokset

Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka