Torstaina MM-kisat jatkuivat miesten ja naisten peleillä, jossa 4-henkisein joukkuein keilattiin taas 10 sarjan karsinta samalla baker-pelitavalla kuin sekajoukkuekisassa. Nyt järjestyksen piti sarjoittain kokoa ajan vaihtua ja käytännössä siis kaksi pelaajaa vuorotteli ankkureina.

Tänään veteraanimiehissä ankkureina vuorottelivat Jouko Kuossari ja Juha Hård ja naisissa Hillevi Huhta ja Terttu Kohtanen. Joukkueet täydensivät Rauli Raita ja Leif Enfors sekä Riitta Björkengren ja Aila Koivisto ja mikä parasta kaikki pelasivat erinomaisesti.  Tämä näkyi myös tuloksissa, sillä vaikka yleensä baker-pelitapa pudottaa tasoa, niin molemmat joukkueet pelasivat tänään parempaa tulosta joukkueena, kun kertaakaan tähän asti näissä kisoissa.

Suomen miehet heittivät 1992 / 10s, jolla tuli 63 pinnan voitto huomisesta finaalivastustajasta Saksasta. Pitkään finaalipaikassa oli kiinni Kolumbia, mutta Saksa jo tutun ankkurinsa Wimmerin johdolla meni väkisin lopussa 30 pinnaa ohi. Pronssia Kolumbiaan ja Tšekkiin.

Suomen naiset pelasivat moraalisesta voittajasta 10 sarjaa ja vaikka Kolumbian naiset ottivat aiemmin parikisassa kaksoisvoiton, niin tänään Suomen naiset löivät Kolumbian selvin luvuin 1799-1696.

Tällä kertaa miesten joukkueen tarkempaan haastatteluun päätyi tuore veteraanien maailmanmestari Jouko Kuossari. Jouko piti itsekin joukkueensa suoritusta hyvänä tänään ja kaikki tekivät hyvin kaatoja. Erityisesti sarjoissa 4 ja 5, joukkue veti useammankin pötkön taskusta ja tuloksissa se näkyi peräkkäisinä sarjoina 235 ja 256, jolla ero muihin myös syntyi. Jouko kertoikin, että tästä on hyvä lähteä huomiseen MM-finaaliin, kun kaikilla pelaajilla on itseluottamus erityisesti vähän pelatuille radoille, jota tietenkin finaaliratapari tulee olemaan.

Jouko Kuossari on Janakkalan Tervakoskella syntynyt vuonna 1950 ja muuttanut Helsinkiin jo 1972. Keilailun Jouko aloitti mennessään töihin Helsingin Urheilutalolle vuonna 1980 ja jo 1987 hän oli lähes päästä Talin 1987 MM-joukkueeseen eli lahjoja ja systemaattista työntekoa on lajiin on ollut heti alusta alkaen. Suurimpina saavutuksinaan Jouko pitää kahta EM-kultaa Malmöstä (pari ja joukkue) vuodelta 1983 ja Suomessa BM-voittoa 1990 sekä sitä, että tänä syksynä hänestä tuli ensimmäinen mieskeilaaja, joka on voittanut sekä veteraanien, seniorien että yleisen sarjan Suomen mestaruuden. Joukon saavutusta korostaa vielä se, että hän on vaihtanut itselleen kolme tekoniveltä, molemmat lonkkanivelet ja vasen polvinivel. Jokke totesikin, että vaikka välillä siltä tuntuikin, hienoa, ettei tarvinnut rakasta lajia lopettaa näiden kulumavammojen takia.

Vaikka osallistujamäärä ja tasokin jäi näissä ensimmäisissä veteraanien MM-kisoissa jälkeen odotusarvosta, Jouko uskoo kuitenkin, että kisoille tulee jatkossa lisää kysyntää ja lisää maita, kunhan koronasta päästään. Seuraavat seniorein ja veteraanien MM-kisat ovatkin tarkoitus pelata syksyllä 2023, jolloin veteraanisarjaan oikeutettuja ovat kaikki 1958 tai aiemmin syntyneet. Näille SKL tullee järjestämään kunnon karsinnat kaudella 2022-23.

Joukkue MM-finaalit tulevat päättämään huomenna nämä kisat. Aikataulussa finaalit on merkitty alkamaan kello 1300 ja veteraanimiehet heittävät lopuksi MM-kisojen viimeiset pallot.

Olli Hossi