Naisten EM-joukkue kokoontuu tänä viikonloppuna valmentaja Piritta Kantolan johdolla viimeistelyleirille Tampereelle Kaupin keilahalliin. Naisten kilpailuja on jouduttu siirtämään koronan takia samaan tapaan kuin miesten ja alun perin kilpailut oli tarkoitus pelata kesäkuussa 2020. Myös naisten kohdalla voidaan sanoa jo nyt, että viides kerta toden sanoo ja kisat pelataan Tanskan Aalborgissa 11.-20.8. Suomen joukkue matkaa kisoihin ensi keskiviikkona.

Suomen joukkueessa pelaavat Eliisa Hiltunen, Ani Juntunen, Peppi Konsteri, Mila Nevalainen, Jenni Heino ja Marjaana Hytönen. Valmentajana toimii Piritta Kantola ja joukkueenjohtajana sekä tiedottajana Sami Järvilä.,
Naisten joukkueessa riittää kokemusta ja menestystä arvokilpailuista. Viime syksyn 2021 Dubain MM-kisoista Ani ja Peppi saavuttivat MM-pronssia parikilpailusta ja joukkueesta Milan ja Eliisan kanssa myös MM-pronssit.
Viimekertaisista naisten EM-kilpailuista 2018 Brysselistä Suomi saalisti kolme mitalia. Eliisa Hiltunen keilasi upeasti hopeaa Mastersista ja triosta, Eliisa ja Ani olivat mukana myös hopeajoukkueessa.
Lähtökohdat menestymiseen tulevissa EM-kilpailuissa ovat näin ollen hyvät, kun joukkueessa keilaa myös maajoukkueeseen paluun tehnyt kokenut keilaaja Jenni Heino (os. Mäkelä), joka niitti menestystä erityisesti junioreissa ja nuorissa.

Joukkueen valmentaja Piritta Kantolan mukaan kaikki pelaajat ovat nyt viikonlopun leirin jälkeen viimeistään valmiina ja pelikunnossa kisoja silmällä pitäen ja hän lähtee valmennustehtäviinsä avoimin mielin;

– Tietysti tällainen loppukesän ajankohta on hankala, kun kesällä ei ole juuri normaalia kilpailurytmiä.  Joukkueesta löytyy potentiaalia kyllä menestykseen. Tässä kohtaa on tärkeintä miten saadaan oikea moodi pelaamiseen ja kuinka nopeasti päästään tulevaan halliin ja olosuhteeseen sinuiksi. Menestyksennälkää joukkueesta löytyy, se kuinka se jalostuu tulokseksi on koko porukan tekemisestä ja onnistumisesta kiinni. Joukkuepeleistä odotan onnistumista ja mitalia sekä jonkun pelaajan henkilökohtaista onnistumista joko All eventissä tai Mastersissa.

Lauantaina leirin ohjelmassa on rataharjoittelua ja ilta päättyy fyysiseen osuuteen ilmajoogan ja kehonhuollon merkeissä.
Sunnuntaina joukkue pitää pelinomaisen päivän kolmen kisaerän kautta ja leiri loppuu kisapallojen pakkaamiseen matkalle.

EM-kisojen sivuille

EM-kisojen aikataulu

Sami Järvilä