Naisten ja miesten SM-finaalit huipentavat kotimaisen keilailukevään tulevana viikonloppuna Helsingissä Talin keilahallissa. Viikonlopun aikana finaalit pelataan sekä A- että B-tasolla, joten tapahtumia riittää lauantai aamupäivästä sunnuntai-iltaan saakka. Striimitiimi lähettää SM-finaalit SKL:n YouTube-kanavalla. A-tason loppuottelut lähetetään Yle2 TV-kanavalla ja Yle Areenassa sunnuntaina klo 17.20.
Ykkössuositus on kuitenkin saapua paikan päälle Talin keilahalliin seuraamaan SM-kisojen huipennusta. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy!
Talin radat täyttyvät viikonloppuna keilaajista, jotka selvittivät tiensä SM-kilpailuiden karsinnasta loppukilpailuun. Miesten A-tason loppukilpailussa nähdään karsinnan 48 parasta pelaajaa ja B-tason loppukilpailussa pelaa 40 pelaajaa. Naisten SM-kilpailuissa molempien tasojen loppukilpailuissa keilaa 16 pelaajaa. Lauantaina pelien yhteydessä mitalinsa saavat myös pari- ja joukkuekilpailuissa karsintojen tulosten perusteella menestyneet pelaajat.
Miesten A-tason karsinnan ykköstuloksen 2025 keilasi Sebastian Susiluoto ja karsintaraja 48 parhaan joukkoon oli 1735 pistettä. Naisten A-tasolla vastaava lukema 16 parhaan joukkoon oli 1514 ja karsinnan voitti Essi Pakarinen tuloksella 1817. Miesten ja naisten hallitsevat Suomen mestarit Linus Boström ja Sanna Oksanen nähdään molemmat loppukilpailussa.
Miesten B-tason karsinnassa Kalle Parkkari keilasi kärkituloksen 1695. Naisten B-tason karsinnan ykkönen oli puolestaan Mia Mustonen tuloksella 1476.
Kaikki tulokset ja loppukilpailuihin edenneet pelaajat löydät tuloksista:
Alkukilpailun tulokset
Miesten tulokset
Miehet A-mestaruus
Miehet B-mestaruus
Pari- ja joukkuemestaruus
Naisten tulokset
Naiset A-mestaruus
Naiset B-mestaruus
Pari- ja joukkuemestaruus

Viime vuoden B-tason Suomen mestarit: Heli Mäkinen ja Janne Selin
Striimitiimi lähettää Pasi Uotilan selostamana viikonlopun tapahtumat SKL:n YouTube-kanavalla lauantaina klo 10.00 alkaen. A-tason loppuottelut puolestaan lähetetään suorana Yle TV2 kanavalla sunnuntaina klo 17.20 alkaen.
Viikonlopun aikataulu kokonaisuudessaan:
Lauantai 24.5.2025
Klo 10.00 Miehet A – 48 parasta 8s
Klo 13.00 Ratahoito, pari- ja joukkuemitalien jako
Klo 14.00 Miehet A – 24 parasta 8s
Naiset A – 16 parasta 8s
Naiset B – 16 parasta 8s
Klo 17.00 Ratahoito
Klo 17.30 Miehet B – 40 parasta 8s
Sunnuntai 25.5.2025
Round Robin pelit alkavat klo 10.00
Miehet A – 12 pelaajaa
Naiset A – 8 pelaajaa
Miehet B – 8 pelaajaa
Naiset B – 8 pelaajaa
Klo 13.00 alkaen B-tason välierät ja finaalit
Klo 16.20 A-tason välierät
Klo 17.20 A-tason finaalit (suora TV-lähetys Yle TV2 ja Yle Areena)
Miesten ja naisten SM-kilpailuiden kotisivut
Teksti ja kuvat: Henri Havusela