PBA50-kiertueen kolmas kilpailu Bud Moore PBA50 Players Championship kisa saatiin keskiviikkona päätökseen. Porraspelifinaalien jälkeen voiton vei Tom Hess.

Karsintojen jälkeen Tom Hess oli yksi niistä keilaajista, joka pääsi jatkamaan round robin peleihin sekä viiden parhaan porraspelifinaaleihin. Porraspelissä hän aloitti viidentenä ja pelasi Dino Castilloa vastaan. Hess voitti Castillon 226-202, seuraavaksi hän voitti Pete Weberin 246-193, sen jälkeen Michael Haugen Jr. 214-208 ja lopulta John Janawiczin 298-235, kuka oli hallinnut kärkipaikkaa karsinnoista lähtien.

Kokonaistulokset eivät ole vielä tulleet näkyviin kilpailun sivuille, joten vielä ei ole varmaa monenneksi Mika Koivuniemi sijoittui kisassa. Mika kommentoi kuitenkin viimeistä round robin peliään eilen.

– Eipä ollut mitenkään ihmeellinen päivä, samanlaista oli yhden keilan jäämistä taas koko päivä. Mahdollisuudet meni aika aikaisessa vaiheessa. Nyt matkalla kotiin, tässä on 12-13 tunnin ajomatka edessä. Puolitoista viikkoa kotona ja sitten seuraaviin kisoihin.

PBA50-kiertue jatkuu ensi viikolla Las Vegasissa USBC Super Senior Classic kisalla, joka on suunnattu 60+ keilaajille. Mika keilaa seuraavan kilpailunsa kesäkuun puolella 2.6. Ensi viikon kisaan on kuitenkin Suomesta osallistumassa Timo Raatikainen. Keskiviikkona 28.5. on harjoitukset ja ensimmäinen kilpailupäivä alkaa seuraavana päivänä torstaina kuuden sarjan karsinnalla. Timo keilaa B-ryhmässä keskiyöllä Suomen aikaan.

PBA:n kilpailusivut

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: PBA50/Storm Bowling