Sarjakärki Porin Giants oli selvästi tehokkain myös naisten SM-liigan kolmannella sarjakierroksella Rauman keilahallissa. Sarjajohto luonnollisesti vankistui entisestään. Päivän kohokohta oli Giantsin Ani Juntusen tekemä täydellinen 300-sarja.

 

Ensimmäiset ottelut

Emäntäjoukkue Smash kohtasi Bayn, joka otti puhtaan 14-0 voiton. Sarja oli alussa tasainen aina puoliväliin saakka, sitten lahtelaiset alkoivat kuroa eroa ja hyvällä lopulla tulokset olivat 629-544. Jenni Heino ja Eliisa Hiltunen ottivat puhtaat voitot, Roosa Pusa vei omansa lopputuplalla.

ET:n ja WBT:n matsissa ET otti johdon heti alussa ja kasvatti sitä pikkuhiljaa pelin edetessä ja voitti sarjan 603-549. Kirsi Partanen toi WBT:lle ainoat pisteet, muut henkilökohtaiset menivät kotkalaisille. ET voitti siis 12-2.

GB ja Giants aliottivat ottelunsa helsinkiläisjohtoisesti, mutta puolivälin jälkeen Giants tasoitti ja karkasi 630-573 voittoon. Piritta Maja ja Ani Juntunen voittivat omat pelinsä, GB:n ankkuri Roosa Lundén kukisti virkasiskonsa Peppi Konsterin 198-194. Näin sarjakärki Giants voitti 12-2.

Nasevat karkasi Uljaalta heti alkuruuduissa ja otti puhtaan 14-0 voiton. Puhtautta korosti täysin ehjä sarja. Reetta Neuvonen teki hallin parhaan sarjan 238.

 

Toiset ottelut

Ottelukierroksen ehdoton tapaus oli Giantsin ja Nasevien peli. Piritta Maja ja Ani Juntunen aloittivat kumpikin kahdeksalla kaadolla. Piritan yhdeksäs heitto meni paksuksi ja sarjaksi tuli 268. Ani sen sijaan teki kaadon ysiin ja kolme kymppiin latoen täydellisen 300 sarjan. Lohtua Naseville toi Teea Mäkelä, joka voitti 246- sarjallaan Peppi Konsterin. Sarjatulos oli 758-662 Giantsille, aika komeaa. Sarjapisteet menivät porilaisille 12-2.

Kovaa keilasi myös GB, joka ruhjoi Uljaan sarjoin 704-552. Kaikki GB:n kolme keilaajaa tekivät parisarjat, Heidi Manninen 255, Mila Nevalainen 246 ja Roosa Lundén 203. He kaikki voittivat vastustajansa, eli sarjapisteet 14-0.

ET kepitti Smashin lukemin 12-2. Joukkuetulos oli 601-524, josta suuren osansa kantoi Iida Gylden 245 sarjallaan. Sarjapisteet menivät Kotkaan 12-2.

Kovaa tulostasoa jatkoi Bay takomalla tauluun voittotuloksen 677-562 WBT:tä vastaan. Eliisa Hiltunen ankkuroi Baylle 259 ja kun kaveritkin voittivat, otteluvoitto merkittiin 14-0.

 

Kolmannet ottelut

ET Iida Gyldenin johdolla kurmuutti Bayta 12-2. Pelipisteet olivat 675-563 ET:lle, josta Gyldenille henkilökohtaisesti 277. Neljä kaatoa, kasipaikko ja viimeistä vaille loput, oli sarjan anatomia.

Smash otti kotiluolassaan päivän ensimmäisen voittonsa kaatamalla WBT:n yhteistuloksin 575-545. Marjaana Stenvall ja Sari Koskiniemi toivat myös pisteet kotiin, varkautelaisten ainokaisen hoiti Arja Kolari sarjallaan 225. Eli pisteet Smashille 12-2.

GB ja Nasevat nahistelivat tasaisen hyvätasoisesti keskenään. Sarjavoiton 620-597 varmisti ankkuri Roosa Lundén kymppiruudun tuplallaan, vaikka hävisikin matsinsa Teea Mäkelälle 209-226. Heidi Manninen voitti omansa selvästi, Reetta Neuvonen kukisti niukasti Mila Nevalaisen 188-187 ja kavensi GB:n voitoksi 10-4.

Giants otti tasan sadan pisteen voiton Uljaksesta 627-527. Tuolla erolla tulivat myös kaikki sarjat Poriin ja sarjajohtoa vankistava voitto 14-0.

 

Neljännet ottelut

Nasevat otti sarjapisteet 12-2 yhä voitotta olevasta WBT:stä, tulokset aika selvästi 632-551. Tuula Tamminen ja Teea Mäkelä voittivat vastustajansa, Petra Eriksson-Sola taipui Pirjo Dillströmille niukasti 189-186.

Huippupeli Giantsin ja Bayn välillä ratkesi jo varhaisessa vaiheessa lähinnä Ani Juntusen mahtavaan vetoon. Avausruudun paikon jälkeen hän teki yhdeksän kaadon jonon ja päivän toiseksi parhaan sarjansa, 269. Giants hoiteli sarjan 682-598. Bayn ainoat pisteet otti Jenni Heino 231-203 voitollaan Piritta Majasta. Giantsille tärkeässä matsissa lukemat 12-2.

Uljas otti päivän ensimmäisen voittonsa yllättämällä tähän asti hyvin pelanneet ET:n 564-541. Maarit Suominen kantoi suurimman taakan sarjallaan 221, mikä olikin joukkueen ainoa henkilökohtainen voitto. Pisteet Uljakselle 10-4.

Emäntäjoukkue Smash pääsi edellisessä ottelussa voiton makuun ja nyt sen koki GB. Tasainen matsi eteni koko ajan GB:n hienoisessa johdossa, mutta se kääntyi kymppiruudussa. Ensin Sari Koskiniemi veti lopun umpeen neljän kaadon jonollaan ja ankkuri Jaana Taavitsainen teki ysiruudun kaadon päälle kaksi lisää ja näin sarjatuloksella 553-583 tärkeät kahdeksan pistettä jäivät Raumalle. Koskiniemi voitti oman sarjansa ja ankkurien peli Nina Haavisto (tilalle vaihdettu Stenvall) ja Roosa Lunden päättyi tasapisteitiin 179 molemmille. Näin kokonaispisteet merkittiin Smashille 11-3.

 

Viidennet ottelut

Smashin voittoputki venähti jo kolmeen sarjaan, kun vastassa oli Uljas. Matsi oli alkuvaiheessa tasainen, vaikkakin Smash hienoisesti johtikin. Lopussa Smashin ankkuri Jaana Taavitsainen paukutti neljä kaatoa jonoon ja veti joukkueensa selvään 608-533 voittoon. Hänen lisäkseen myös Koskiniemi voitti vastustajansa ja sarjapisteet kirjataan Smashille 12-2.

ET ei toipunut Uljakselle kärsimästään tappiosta, vaan taipui myös GB:lle 2-12. Päivän tasoon verrattuna vaisun pelin tulos oli 585-547 helsinkiläisille. Ottelu oli todella tasainen viimeiseen ruutuun saakka, johon RT lähti kahdeksan pisteen johdossa. Heille tuli kymppiin kaksi missiä ja varmemmaksi vakuudeksi GB:n ankkuri Roosa Lundén tekaisi tuplansa päälle vielä yhden kaadon ja viimeisteli voiton. Roosa ja Mila Nevalainen voittivat sarjansa.

Tasainen oli myös Bayn ja Nasevien ottelu. Se päättyi tulokseen 603-611 Naseville. Ratkaisun teki raisiolaisten ankkuri Teea Mäkelä tuplallaan kymppiruutuun. Sillä hän voitti myös sarjansa Eliisa Hiltusta vastaan 218-215. Bayn Jenni Heino voitti Tuula Tammisen pisteellä 201-200 ja Nasevien Reetta Neuvonen Roosa Pusan 193-187. Tiukkaa, mutta pisteet 12-2 Naseville.

Giants ja Ani Juntunen jatkavat murskaavaa menoaan kärjessä. Nyt kaatui WBT 12-2 tuloksin 675-613. Ani paukutti näljän kaadon ja ysipaikon jälkeen vielä viisi kaatoa lisää ja 267. Mahtavaa menoa. WBT:n Kirsi Partanen otti sarjavoiton Peppi Konsterista tuloksellaan 222.

 

Kuudennet ottelut

GB otti vakuuttavan 14-0 voiton WBT:sta, jolta se voitto edelleen puuttuu. Heidi Manninen johdatti joukkoa sarjallaan 246, jonka siivittämä syntyivät pisteet 620-491. Tuolla sarjaerolla on luonnollista, että kaikki henkilökohtaiset sarjat päättyivät myös GB:n voittoon.

Rataolosuhde näyttää muuttuvan vaikeammaksi, kun Bay voitti Uljaksen vain 535-511. Vain kaksi parisarjaa tehtiin, Eliisa Hiltusen 201 ja Satu Lintulan 202. Noilla faktoilla höystettynä Bay voitti matsin 12-2.

Jopa Ani Juntusen ja Giantsin tahti hidastuu. Smash kaatui kuitenkin 12-2, vaikka sarjojen taso putosikin paljon. Giants voitti 609-573 Ani Juntusen ”jäädessä” lukemaan 209. Sillä tuli toki voitto ja myös Piritta Maja voitti omansa. Sari Koskiniemi otti raumalaisten kaksi pistettä.

Nasevat kaatoi ET:n joka on täysin hukannut alkusarjojen hyvän menonsa. Sarjapisteet olivat Naseville 580-543, joka voitti kaksi henkilökohtaista sarjaa Reetta Neuvosen ja Teea Mäkelän voimin.  Sarjapisteet Naseville mukavasti 12-2.

 

Seitsemännet ottelut

Giants osoitti, että ei radoissa mitään vikaa ole, kun se rusikoi ET:n pistein 696-502. Marjaana Hytönen paukutti 243 ja Peppi Konsteri 258. Ani Juntunen jäi alle parin, 195. Voittolukemat tutusti 14-0.

Nasevat ja Smash kiistelivät voitosta aina kymppiruutuun saakka. Sari Koskiniemi ja Jaana Taavitsainen voittivat sarjansa Smashille, Petra Eriksson-Sola Naseville. Nasevien koko porukka rikkoi parirajan ja tuo tasaisuus riitti sarjavoittoon 622-612 ja siten sarjapisteisiin 10-4.

Hännänhuiput Uljas ja WBT ratkoivat välinsä todella vaisussa matsissa. Peli oli pitkälle tasaista, lähes loppuun saakka. Kymppiruutuun lähdettäessä Uljas johti 17 pistettä, ankkureille lähettäessä se oli viisi pistettä. Uljaksen Arja Kantolan hermo piti ja hän hoiti paikollaan voiton 471-463.  Voittolukemat olivat 12-2.

Bay jaksoi loppuun asti GB:tä vastaan ja otti makean voiton. 636-600. Sarjavoiton lahtelaisille otti vain Jenni Heino, Eliisa Hiltusen 232 ei riittänyt Roosa Lundénille. Pisteet siis 10-4 Baylle.

Päivän paras joukkue oli Giants, joka voitti päivän pistein 80, mikä oli 12 pistettä enemmän, kun toiseksi tehokkaimmalla Nasevilla. GB keräsi 56 pistettä.

Sarjataulukossa Giants karkasi jo 38 pisteen johtoon, kun sillä on 237 pistettä ennen kakkosena jatkavaa Bayta, jolla pisteitä on 199. GB on kolmantena lukemalla 186.

Ani Juntunen oli yhtä hymyä pelien jälkeen.

  • Tuo kolmesatanen oli minulle kolmas, Ani kertoi aluksi. Se sarja oli ihan mahtava, kun Pirillä (Maja) ja minulla oli molemmilla kahdeksan kaatoa alusta. Se vaan lähti menemään hyvin ja meillä oli tosi hyvä fiilis. Toki sinne väliin mahtui pari säkäkaatoakin, mutta kyllä heitot lähtivät hyvin.
  • Kymppiruudussa sanoin Pirille, että voisin ottaa lähtöä vähän ylemmäs, mutta Piri sanoi, että vedä siitä vaan. Ei minulla ole juuri muistikuvaa siitä heitosta, mutta palloni antoi hyvin kaatoja vajaista osumista. Niin nytkin.
  • Jaa joukkuepeli. Katsokaa tulosta…

 

Pekka Korpi

Naisten liiga 3 kierros (Tuloksissa on henkilökohtaisella puolella virheitä, jotka korjataan tulevalla viikolla)

Rataolosuhde