Lahdessa pelattava Storm 3rd No Urethane Openin alkukilpailu saatiin erän 20 myötä päätökseen. Lauantain parhaimman tuloksen 1384 keilasi viimeisessä erässä juniori-ikäinen Nooa Vilokkinen.
Lauantain aamuerässä ei juurikaan tuloksilla juhlittu. Aatu Tapanimäki keilasi ainoana finaalipaikan 1356 tuloksella, johon mahtui neljännessä sarjassa tehty 300-sarja. Erän toisen hyvän tuloksen 1343 keilasi Ruotsin Anton Ahlgren, mutta hänellä finaaliin yltävä tulos oli jo aiemmin tehtynä.
– Hyvä fiilis pelistäni. Aluksi meni hetki, että löysin idean peliini. Kyllä se sitten löytyi, kun tarpeeksi ylös tuli ja vähän himmasi vauhtia, löytyi sisälinjaakin ja palautti kuitenkin ulkoakin. Tein pikkaisen pintaa palloon toisen sarjan jälkeen samalla ottaen linjaa ylemmäksi rauhoittaen heittoa. Jatkoa ajatellen pitää nopeampaa huomata tuo muutos. Viidennessä sarjassa olisi voinut vaihtaa kiiltävämpään, kun ei meinannut pallo mennä enää lopussa läpi, päätin kuitenkin jatkaa samalla pallolla ja se sitten kuitenkin toimi viimeisessä sarjassa hyvin, junnuikäinen Aatu purki peliään.
Iltapäiväerässä tehtiin kaksi finaaliin oikeuttavaa tulosta. Erävoitto ratkesi niukasti yhdellä pisteellä Timo Alholle tuloksella 1342. Joonas Jähille tulosta 1341.
– Sain ongelmat ratkaistua tässä pelissä. Viimeiseen sarjaan hyvä pallonvaihto ja sillä loppujono ja finaaliin. Sain nyt korjattua heitosta isoimmat virheet ja sain rintamasuunnan linjan mukaisesti päästen puhtaammin irti pallosta. Tässä pelissä en heittänyt enää himmeällä pallolla ollenkaan. Fressillä on vielä ollut haasteita ja siihen pitää keksiä jotain, erän voittanut Timo Alho kertoi kohtuu tyytyväisenä.
– Hyvät fiilikset. Tietty harmittaa lopettaa reikään, kun oli vielä top-kasiin vielä mahdollisuus, mutta finaalitulos on aina finaalitulos. Oli vähän ongelmia saada palloa menemään saatika hyviä heittoja. Finaaliin perus ”paskat” pois sieltä välistä. Nyt oli jo oikeita ratkaisuja, mutta vielä enemmän rohkeutta tehdä niitä muutoksia, kun rata muuttuu niin nopeasti koko ajan, Joonas puolestaan kertoi omasta tekemisestään.
Iltaerässä suomaliset junioripojat näyttivät osaamistaan. Juniori-ikäinen Nooa Vilokkinen tykitti erän kärkituloksen 1384 ja kiilasi kokonaiskilpailun kahdeksanneksi ja näin suoraan finaalin toiselle kierrokselle. Erän kakkonen oli Roni Leskinen 1369 tuloksella ja kolmas myös juniori-ikäinen Juho Vuoppola 1347 tuloksella.
– Vika erästä finaaliin ja tuntuu hyvältä. Vielä suoraan top-kasiin. Viimeisessä sarjassa tiesin tilanteen, että siihen pitää aika paljon heittää. Kolmen pelieräni aikana mulla oli aika paljon eri palloja. Viimeiseen erään löysin hyvän pallon ja vedin sillä koko erän. Se meni varmaan ihan hyvin, ainakin tuloksesta päätellen. Pari keppiä meni mattoon ja paikkaamista nyt huomiselle vaan paremmaksi niin hyvä tulee, tyytyväisen oloinen Nooa kertoi.
Linus Boströmin 1429 tulos oli alkukilpailun kärkitulos. Finaalirajaksi muodostui lopulta Karo Hilokosken 1325 pistettä.
Desperadosta finaalipaikan ottivat illan päätteksi Englannin Daniel Shinn ja Ruotsin William Svensson.
Alkukilpailun tulokset (31 parasta finaaliin) Tämän lisäksi 7 erikoiseristä (Early Birds (1+1+1), +60 veteraani (1), alle 190 ka:n keilaaja (1), naiskeilaaja (1), +50 seniori (1). Desperadosta 2.
Alkukilpailun kahdeksan parasta selviytyy suoraan loppukilpailun finaalivaiheeseen 2.
Finaali pelataan sunnuntaina seuraavasti.
Klo 10.00 Vaihe 1: 32 keilaajaa pelaa 5 sarjaa alkaen nollilta. 16 parasta jatkaa vaiheeseen 2.
Klo 13.30 Vaihe 2: 24 keilaajaa pelaa 6 sarjaa alkaen nollilta. 8 parasta jatkaa vaiheeseen 3.
Klo 17.30 Vaihe 3: 8 keilaajaa pelaa round robin pelit jokainen jokaista vastaan ilman sijoitussarjaa. Vaiheen 2 pisteet seuraavat mukana. Voitosta 30 bonuspistettä ja tasapelistä 15.
Sami Järvilä