Pohjoisen oman seniorikisan karsinta saatiin vihdoin päätökseen noin puoli vuotta aikataulusta jäljessä.

Rovaniemellä pelattiin Santasport Senior Open pitkällä 45 jalan hoidolla, joka sai kiitokset pelaajilta ja kuitenkin erotti jyvät akanoista. Alkukilpailussa heitettiin mukavat 207 suoritusta, jota voidaan pitää ajankohtaan nähden hyvänä määränä.

Miesten puolella karsinan komennon otti OPS:n miehet, vieden karsinnan kolme ensimmäistä sijaa järjestyksessä Björn Käldman, Mika Saarikivi ja Jorma Kettunen. Naisten puolellakin parasta tulosta teki OPS:n pelaaja Päivi Tajakka, joka ainoana naisena pelasi karsinnan puhtaana päälle parin.

Loppukilpailussa 4.10.2020 pelattiin ensin 6 sarjaa amerikkalaisittain. Tämän vaiheen ylivoimainen ykkönen oli OPS:n Mika Saarikivi tuloksella 1475 (tas. 0). Seuraavina Björn Käldman OPS ja Jukka Hooli CPS, lisäksi viiden parhaan matchplay-vaiheeseen paikalliset Aulis Oinas, Kaamos ja Kalevi Romakkaniemi, O-K.

Loppukilpailuun edenneet kilpailijat. Kuva: Seppo Rajala

Ensimmäisessä matchpaly-pelissä Kalevi Romakkaniemi pudotti jatkosta Aulis Oinaksen pienempien tasoitusten turvin kaadettujen keilojen mennessä tasan. Sitten Romakkaniemi tiputti jatkosta Jukka Hoolin pistein 236-227. Kolmannessa pelissä Romakkaniemi taipui Käldmanille pistein 163-224 ja täten loppulankulle seurakaverit Käldman ja Saarikivi.

Loppuottelu käytiin hyvin tasaisissa merkeissä ja lopulta kahden viimeisen ruudun taistelulla Saarikivi vei nimiinsä Rovaniemen osakilpailun viimeisessä pelissä pistein 221-206.

Tourista 2019-2020 on vielä jäljellä finaali, joka pelataan Vuokatissa 1.11.2020. Finaaliin selvisi miesten 16 parasta ja naisten 8 parasta pelaajaa, kun huomioitiin viidestä kisasta 4 parasta. Lisäksi alkukilpailun perusteella palkittiin paras mies ja paras nainen pallopalkinnoilla.

Pallopalkinnot osuivat Jorma Kettuselle (OPS) miehissä ja Riitta Nikupeterille (OLS) naisissa.

Finaalin tulokset:

Karsinnnan tulokset:
Teksti: Tuomas Uusinarkaus