Terttu Jokinen keilasi naisten B-tason SM-kultaa, hopeaa voitti Kirsti Tuominen ja pronssia Kirsti Piipari.

Loppuottelussa kohtasivat Terttu Jokinen ja Kirsti Tuominen.
Jokinen aloitti ensimmäisen sarjan vakuuttavasti triplalla ja kun Tuominen teki neljään ensimmäiseen ruutuunsa kaksi reikää oli Jokisen johto hetkessä 40 pistettä. Tuominen teki tuplan 8-9 ruutuihin, ja kavensi eron reiluun 20 pisteeseen. Ensimmäinen sarja meni Jokiselle luvuin 197-170.

Toisen sarjan alussa kumpikin naisista pelasi puhdasta, kunnes Tuomiselle tuli musta hetki ruutuihin 4-6 kahden tyhjän ja yhden reiän muodossa. Jokinen pelasi puolestaan puhdasta ja kasvatti johtonsa toisen sarjan kuudennessa ruudussa jo 53 pisteeseen. Tuominen teki tuplan 8-9 ruutuihin, mutta ei enää kymppiruutuun, joten Jokiselle riitti hyvä avausheitto kymppiruutuun, minkä hän teki. Jokinen vei toisen sarjan 168-159 ja SM-kullan  lukemin 365-329.

Kultamitalisti Terttu Jokinen oli hieman yllättynyt voiton varmistuttua.
– Hyvä suoritus näin veteraani-ikäiseltä ja en paljon keilaa kilpailuja nykypäivänä, joten lämmittää tämä kultamitali, Jokinen hymyili.

Jokinen keikkui pitkin päivää kärkikahinoissa ja nousi kärkipaikalle round robinin neljännessä ottelussa. Hänen vahvuutensa oli tänään pitkäjännitteisyys.
– Pelasin omaa peliäni ja en välittänyt vastoinkäymisistä mitä välillä tuli kertoi.

Tertulla on SM-parihopea 20 vuoden takaa Tuire Nenosen kanssa.
– Henkilökohtainen mitali löytyy senioreista, mutta tämä oli ensimmäinen naisten sarjassa, Jokinen totesi.

Terttu Jokinen on eläkkeellä ollessa ahkera mökkeilijä, joten hänen kauden aloituksensa alkaa yleensä myöhemmin kuin muilla.
– Mietin, että tulenko pelaamaan loppukilpailua, kun ei ole tullut paljon keilattua syksyllä, mutta onneksi tulin. Kauteni jatkuu valtakunnansarjapeleillä ja paikallisissa kilpailuissa Porin alueella. Keväällä täytyy koettaa puolustaa tätä voittoa Talissa, hän päätti.

Loppuottelu
Jokinen-Tuominen
365-329
197-170
168-159
Lopullinen järjestys
1. Terttu Jokinen Giants, Pori
2. Kirsti Tuominen aCat, Hyvinkää
3. Kirsti Piipari St. Michel Bowlers, Mikkeli

Kirsti Piipari vei ensimmäisen sarjan yhdeksän pisteen erolla, joten toiseen sarjaan jäi isot panokset.
Toisen sarjan alku alkoi sekä Piiparilla että Tuomisella hieman tunnustellen, kunnes Tuominen löysi kaatojyvän viidennessä ruudussa ja teki neljä kaatoa peräkkäin ja johti kahdeksan ruudun jälkeen 31 pistettä. Tuominen pelasi 9-10 ruutuihin paikoja eteni loppuotteluun. Toinen sarja Tuomiselle 197-160 ja koko ottelun 356-328.

Tuominen-Piipari
356-328
159-168
197-160

Terttu Jokinen, Kirsti Tuominen ja Kirsti Piipari keilaavat naisten B-tason SM-mitalipeleissä Salon Hanhivaarassa.
Jokinen keilasi round robinin parhaiten ja nousi kärkipaikalle neljännessä ottelussa eikä enää paikasta luopunut, joten hän selviytyi suoraan loppuotteluun. Kahdesta muusta paikasta taisteltiin viimeiseen otteluun saakka. Tuominen voitti omassa ottelussaan viime vuoden voittajan Ann-Marie Tahkoniemen 215-161 ja otti paikan välierään. Kirsti Piipari voitti niin ikään viimeisen round robin ottelun ja keräsi 15 sarjaan yhdeksän pistettä enemmän kuin Katri Kivikangas ja näin ollen Piipari pelaa välierässä Tuomista vastaan.

Välierät ja loppuottelut ovat kahden sarjan otteluita, jotka alkavat nollilta. Pelit alkavat noin kello 18:00. Livelähetyksestä voit seurata mitalipelejä.

Livelähetys

Round robinin tulokset

Naisten B-SM loppukilpailu, 11.10.2020 Salo Hanhivaara
8s. 7s. bonus yht. ka. 1. bon 2. bon 3. bon 4. bon 5. bon 6. bon 7. bon
1. Terttu Jokinen Giants, Pori 1346 1305 150 2801 189,4 210 30 171 0 176 30 194 30 181 30 214 30 159 0
2. Kirsti Tuominen aCat, Hyvinkää 1466 1191 120 2777 189,8 156 0 187 30 147 0 157 30 184 30 145 0 215 30
3. Kirsti Piipari St. Michel Bowlers, Mikkeli 1340 1227 180 2747 183,4 179 30 173 30 180 30 168 30 175 0 169 30 183 30
4. Katri Kivikangas HHB, Salo 1425 1193 120 2738 187,0 157 30 152 0 157 0 136 0 194 30 175 30 222 30
5. Melina Vikström Nasevat, Raisio 1389 1202 90 2681 185,1 155 0 164 30 172 30 142 0 216 30 196 0 157 0
6. Ella Rantamäki Cherry, Tampere 1330 1210 60 2600 181,4 165 0 195 30 145 0 169 0 178 0 201 30 157 0
7. Ann-Marie Tahkoniemi GH, Rauma 1335 1149 90 2574 177,4 194 30 137 0 147 30 183 30 157 0 170 0 161 0
8. Vellamo Laine Strikers, Helsinki 1349 1017 30 2396 169,0 106 0 183 0 149 0 121 0 131 0 167 0 160 30

 

7.ottelut
Rantamäki-Kivikangas 157-222
Vikström-Laine 157-160
Jokinen-Piipari 159-183
Tahkoniemi-Tuominen 161-215
6.ottelut
Piipari-Tuominen 169-145
Jokinen-Tahkoniemi 214-170
Kivikangas-Laine 175-167
Rantamäki-Vikström 201-196
5.ottelut
Jokinen-Laine 181-131
Rantamäki-Tuominen 178-184
Tahkoniemi-Vikström 157-216
Kivikangas-Piipari 194-175
4.ottelut
Vikström-Piipari 142-168
Tahkoniemi-Kivikangas 183-136
Rantamäki-Jokinen 169-194
Tuominen-Laine 157-121
3.ottelut
Tahkoniemi-Rantamäki 147-145
Laine-Piipari 149-180
Vikström-Tuominen 172-147
Jokinen-Kivikangas 176-157
2.ottelut
Kivikangas-Vikström 152-164
Tuominen-Jokinen 187-171
Laine-Rantamäki 183-195
Piipari-Tahkoniemi 173-137
1.ottelut
Laine-Tahkoniemi 106-194
Piipari-Rantamäki 179-165
Tuominen-Kivikangas 156-157
Vikström-Jokinen 155-210

 

Kirsti Tuominen pelasi tasaisen varmalla pelillä kahdeksaan sarjaan 1466 pistettä ja johtaa ensimmäisen osion jälkeen naisten B-tason SM-loppukilpailu. Toisena on Katri Kivikangas ja kolmas Melina Vikström.

Naisten B-tason SM-loppukilpailussa Salon Hanhivaarassa ensimmäisen kahdeksan sarjan osion parasta keilailua esitti Kirsti Tuominen, joka pelasi läpi kahdeksan sarjaa tasaista peliä. Paras noteeraus oli 204 ja huonoin 150, mutta muut sarjat olivat 174 ja 198 välillä, joten hän johtaa kilpailua ensimmäisen osion jälkeen pistein 1466. Toisena on Salon oma pelaaja Katri Kivikangas pistein 1426 ja kolmantena juniorikeilaaja Melina Vikström tuloksella 1389. Kahdeksan parhaan joukkoon oli kova tunku ennen viimeistä sarjaa. Kirsti Piipari pelasi itsensä mukaan 204 päätössarjalla. Juniorikeilaaja Ella Rantamäki teki kymppiruutuun tuplan ja otti viimeisen jatkopaikan 1330 tuloksellaan.

Noin kello 15:30 alkaen keilataan kahdeksan parhaan round robin ja 15 sarjan jälkeen kolmen parhaan pudotuspelit.

Johtopaikkaa pitävä Tuominen oli tasaiseen peliinsä hieman yllättynyt.

-Olen yllättynyt, että tuli tasaisen hyvä peli, kun yleensä tulee isoja sarjaeroja, hän kommentoi.

Kirsti petrasi alkukilpailun tulosta miltei sadalla pisteellä ja tiesi mistä se johtuu.

Nyt paikkasin paremmin. Yleensä paikkopeli on heikko osa-alue, mutta nyt se onnistui, Kirtsi iloitsi.

Ensimmäistä kertaa SM-loppukilpailussa oleva Tuominen tavoittelee paikkaa mitalipeleissä.

-Haaveena olisi, että pääsisi round robinista vielä jatkoon. Paikkopelini ratkaisee paljon, Tuominen päätti.

Livelähetys

Naisten B-SM loppukilpailu, 11.10.2020 Salo Hanhivaara
yht ka. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.
1. Kirsti Tuominen aCat, Hyvinkää 1466 183,3 174 198 204 178 193 190 150 179
2. Katri Kivikangas HHB, Salo 1425 178,1 156 193 168 193 211 168 152 184
3. Melina Vikström Nasevat, Raisio 1389 173,6 167 163 183 172 143 177 225 159
4. Vellamo Laine Strikers, Helsinki 1349 168,6 149 161 172 158 154 175 203 177
5. Terttu Jokinen Giants, Pori 1346 168,3 167 190 173 170 169 134 188 155
6. Kirsti Piipari St. Michel Bowlers, Mikkeli 1340 167,5 138 155 170 182 139 175 177 204
7. Ann-Marie Tahkoniemi GH, Rauma 1335 166,9 113 185 188 158 163 157 186 185
8. Ella Rantamäki Cherry, Tampere 1330 166,3 217 148 181 170 161 160 129 164
9. Anu Tolvanen Lukke, Joensuu 1320 165,0 148 185 189 139 179 147 168 165
10. Taru Jäske City B, Helsinki 1289 161,1 183 143 142 165 155 163 177 161
11. Susanna Lahti TKK, Tampere 1288 161,0 150 172 186 159 147 149 150 175
12. Tiina Tukia City B, Helsinki 1233 154,1 128 153 134 123 215 188 143 149
13. Mirja Kianta Lucky Ladies, Ylöjärvi 1220 152,5 160 141 160 158 156 106 163 176
14. Tuula Jokiperä JBC, Jyväskylä 1216 152,0 180 118 169 168 148 124 153 156
15. Erja Nyqvist Kei-Lit, Valkeakoski 1192 149,0 124 134 134 150 176 164 156 154
16. Irene Lehti Smash, Rauma 0 0,0 estynyt

Olli Pakonen