USBC Mastersin toisena karsintapäivänä tapahtui paljon muutoksia, kuten oletettavaa olikin. Suomalaisittain päivä oli melko huono, sillä Osku Palermaa sai viiteen sarjaan tulosta vain 928. Hänen pelinsä alkoi heikosti, 144. Toiseen homma parani huomattavasti ja sarjalla 208 Osku oli juuri karsintarajalla. Kolmannessa tuli taas sukellus, 145 ja sijoitus putosi 90:ksi. Kaksi viimeistä sarjaa menivät huomattavasti paremmin, 212 ja 219. Niillä sijoitus parani ja ennen kaikkea ero karsintarajaan sijalle 63 kaventui huomattavasti. Palermaan yhteistulos kymmenen sarjan jälkeen on 1967 ja sijoitus 70. Eroa sijalle 63, joka on nyt loppupelien raja, on vain yhdeksän pistettä. Karsintarajan sijaluku 63 johtuu siitä, että puolustava mestari Jakob Butturff on tuloksellaan 1949 jäämässä karsintarajan alapuolelle. Hänellä on kuitenkin varma pudotuspelipaikka tiedossa, eli jatkoon pääsee karsinnan 63 parasta ja Butturff riippumatta hänen sijoituksestaan.

Osku viestitteli heti kisan tauottua:

  • Eka sarja meni metsään, kun en löytänyt tapaa tai paikkaa saada palloa läpi, kun yksi kanssapelaajista käytti tosi mattaista palloa. Lähellä olin, mutta aina tuli tyhjä, kun missasin. Tokaan sarjaan kolme kaatoa ja 208, ekassa taisi olla kaksi. Kolmannessa sarjassa vain yksi kaato. Onneksi kaksi vikaa oli OK.

Viimeisessä sarjassa Palermaan jalka tökkäsi viidennessä ruudussa triplan päälle ja pallo meni vasemmalta ohi ykkösen. Tökkäisy toistui paikkoheitossa, eikä tuolla heitolla kaatunut lainkaan keiloja.

  • Juu, aika saamaton ruutu se, kun kahden heiton jälkeen lavalla seisoi 1-3-9. Aika paljon on pölyä radoilla ja taistelin vauhdin kanssa usein, varsinkin kun olin enemmän vasemmalla paikoissa jne.
  • Liian monta huonoa heittoa tuli tänään ja kun ei ole täysin ”oikeassa” paikassakaan, niin kaikki moninkertaistuu. Huonoja sarjoja tulee helposti. Niin kuin esim. Belmo (Jason Belmonte) tänään. 490 kaks ekaa, eli hyvin pelasi, mutta sata alla viimeiset kolme.
  • Selkä nyt hieman kertoo itsestään, mutta venyttelyt päälle nyt, toivottavasti hyvät unet ja pikku lämpö kuntosalilla ennen peliä huomenna. Ruutu kerrallaan tehdään töitä.

Tulostaso nousi hieman eilisestä, mutta ei paljoa. Hankalaa on edelleen. Kärkeen nousi eilisen kakkonen Gary Faulkner Jr. tuloksella 2191. Kakkosena on Jason Sterner, 2152. Kolmatta sijaa pitää amatööri Spencer Robarge, 2132. Eilisen ykkönen AJ Johnson putosi päivän tuloksellaan 926 sijalle 27. Karsintarajalla on Chris Via pistein 1976.

Eilen huonosti aloittanut Kyle Troup ryhdistäytyi tekemällä 1084 ja nousi jatkajien joukkoon sijalle 55. Chris Barnes repsahti hieman, hän sai 952 ja on sijalla 80, eroa jatkopaikkaan on 37. Vielä ehtii. Butturff on tasoissa Barnesin kanssa, mutta kuten sanottua, hänellä ei sijoituksella ole väliä. Jason Belmonte löytyy tulosluettelon riviltä 35.

Naiskeilaajat putosivat kaikki hieman. Maria Jose Rodriguez on nyt sijalla 31, tukevasti mukana jatkotaistossa. Rocio Resterpo repsahti alas 92. tilalle ja hänellä on tosi kiire yrittäessään mukaan.

Kolmas ja viimeinen karsintablokki keilataan tulevana yönä, sitten alkaa 64 parhaan kaksoiseliminointipeli.

 

Pekka Korpi

USBC:n Mastersin sivustolle