Neljännen kerran järjestetty Oulu Senior Open saatiin päätökseen sunnuntaina pelatussa loppukilpailussa.

Ensimmäisessä kahdeksan sarjan osiossa oululaiset keilaajat olivat tylyjä isäntiä vieden kolme ensimmäistä pudotuspeli paikkaa. Kärkipaikan otti OPS:n Björn Kaldman tuloksella 1712. Seuraavina tulivat DC:n Paavo Pakonen, 1691 ja OPS:n Esko Ahde, 1684. Viiden parhaan pudotuspeleihin keilasivat myös Tornion Saagojen Päivi Uusinarkaus, 1648 ja Kokkolan CPS:n Veli-Matti Tissarinen, 1639.

Ensimmäisessä pudotuspelissä kohtasivat 4-5 sijoille sijoittuneet Uusinarkaus ja Tissarinen. Veli-Matti hurjasteli jatkoon pistein 276-204. Toisessa pudotuspelissä vastaan tuli Ahde ja tulokset olivat maltilliset. Ahde jatkoi seuraavaan otteluu 170-167 lukemin. Välierässä Pakonen keilasi kovan 238 sarjan ja pudotti 175 pistettä tehneen Ahteen. Loppuottelussa ei tulosjuhlaa nähty. Pakonen vei ottelun lukemin 170-144 ja hänet kruunattiin kilpailun voittajaksi.

Samalla saatiin  Nord Senior Tourin ensimmäisen osakilpailun pisteet jaettua kiertueelle osallistuville keilaajille.
Kiertue on vasta alkumetreillä ja paljon ehtii tapahtua jäljellä olevissa osakilpailuissa.

Oulun Senior Openin tulokset
Nord Senior Tour miehet
Nord Senior Tour naiset

Teksti: Jorma Kettunen/toimitus
Kuva: Seppo Rajala