Yhdysvaltain naisten ammattilaiskiertue PWBA päättyi tältä vuodelta Nevadan Renossa keilattuun Tour Championshipiin. Sen voiton ja 50 000 dollarin ykköspalkinnon otti Shannon Pluhowsky. Voitto oli Pluhowskylle uran toinen major-voitto, eivätkä ne ole tulleet ihan peräjälkeen. Hänen edellisestä ammattilaiskiertueen voitostaan on kulunut 15 vuotta.

Loppuottelussa toiseksi sijoitettu Pluhowsky kohtasi ykkösrankatun Bryanna Cotén selvin lukemin 244-178. Homma ratkesi jo alkuvaiheessa, Shannon teki toisesta ruudusta alkaen neljän kaadon jonon. Bryanna puolestaan teki kaksi paikkaamatonta reikää kahteen ensimmäiseen ruutuunsa vasemmanpuoleisella radalla ja loppu meni sitten heitellessä. Pluhowsky riemuitsi voitostaan haastattelussa:

  • Lopultakin onnistuin siinä! Lopultakin pääsin kukkulan yli. Minulta on kyselty siitä paljon ja nyt vihdoin voin pyyhkiä sen mielestäni. Viisitoista vuotta on pitkä aika, mutta oli se odottamisen väärti.

Pluhowsky tuntui viihtyvän televisiovaloissa sunnuntaina. Välieräottelussa Latvian Diana Zavjalovaa vastaan hän aloitti kymmenellä kaadolla, ennen kuin kuutoskeila esti täydellisen sarjan syntymisen. Ottelun tulos oli 289-199.

Zavjalova voitti edellisessä ottelussa Stephanie Zavalan heikkotasoisessa sarjassa 190-164. Zavala missasi yksittäisen keilan kasiruudussa, jonka jälkeen Zavjalova latoi viisi kaatoa kuudella viimeisellä heitollaan.

Iltapäivän ensimmäisessä sarjassa Zavala kaatoi hallitsevan Vuoden Keilaajan, Shannon O’Keefen niukasti 203-200. Zavala tarvitsi kymppiruudussa 17 pistettä voittoon. Ensin tuli kaato ja toisella heitolla kaatui yhdeksän keilaa, mikä riitti.

 

Coté Vuoden Keilaajaksi

Loppupeleissä ratkottiin paitsi vuoden viimeisen major-turnauksen voitto ja isojen rahojen kohtalo, myös Vuoden Keilaaja-tittelin voittaja. O’Keefe oli vahvimmilla sen viemään. Voittamalla ensimmäisen sarjansa hän olisi pakottanut Cotén voittamaan koko turnauksen. Mutta tappio vei O’Keefeltä mahdollisuuden kolmanteen perättäiseen valintaan Vuoden Keilaajaksi. PWBA antaa tuon tittelin koko kauden mittaan kerättävien pisteiden perusteella ja nyt niitä eniten tuli Cotélle. Kaksi kakkossijaa viimeisellä viikolla riittivät, kun pahimmat vastustajat epäonnistuivat. Bryanna hävisi loppuottelun ykkössijoitetun paikalta myös viikon aloittaneessa Reno Classicissa, silloin Zavalalle. Vaikka tappiot kirvelevät, valinta Vuoden Keilaajaksi varmasti lämmittää.

Jo aiemmin viikolla oli varmistunut se, että Zavala nimetään Vuoden Tulokkaaksi.

 

Pekka Korpi

PWBA:n sivuille

Kuva: PWBA