PBA:n kesäkiertueen ensimmäinen kilpailu Texasin Lubbockissa on alkanut ja karsinta on saatu valmiiksi. 122 alkaneesta keilaajasta porukka vähennettiin 40:een, jotka jatkavat sunnuntai-iltana Suomen aikaa kuuden sarjan pelillä.

Parhaiten karsinnassa pelasi lähes kotikulmillaan keilannut houstonilainen Shawn Maldonado, joka rullasi kahdeksaan sarjaan tuloksen 1947 (keskiarvo 243,4). Toby Sambueno, joka keräsi 1923 (240,4) pistettä. Kolmanneksi parhaan tuloksen, 1916 (239,5), teki myös Texasista kotoisin oleva Anthony Lavery-Spahr, joten kotivaltion pojat ovat hyvissä asemissa. Tämä kolmikko oli ainoa, joka pystyi ylittämään 1900 pisteen rajan.

Kärkikolmikko on hieman nimetön, Maldonadon toisteiseksi ainoa voitto tuli viime talvena Chameleon Championshipissa. Lubbockissa hän tuli toiseksi vuonna 2016.

Toki nimimiehiä on mukana, varsinkin texasilaisia. Englannista kotoisin oleva Stuart Williams asustaa nykyisin Pflugervillessä. Hän on kuudentena pistein 1839. Yksinäisen tähden osavaltiosta ovat kotoisin myös Dino Castillo 1818, Anthony Simonsen 1783, Chris Barnes 1776, kotikaupungin Dylan Macon 1769, Trey Sledge 1736 ja Nathan Bohr 1722.

Viimeisen jatkopaikan nappasi Michael Tang tuloksella 1714 (214,3). Kanadan Francois Lavoie jäi pihalle kahdella pisteellä.

Nyt karsittu joukko pelaa siis vielä kuusi sarjaa, jonka jälkeen 16 parasta keilaa kahdeksan sarjan match play ottelut. Neljän parhaan porraspeli keilataan Suomen aikaa klo 23.00.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille