Pete Weber lopetti aktiivisen kiertämisen PBA Tourilla, mutta hän jatkaa pelejään senioritourilla, ja menestyksekkäästi jatkaakin. Nyt PDW voitti Granville Financial Openin viimeviikkoisen voittonsa jatkoksi, kaksi voittoa peräkkäin, mikä ei keilailussa ole yleistä. Pete on toki pystynyt paljon parempaankin, pari vuotta sitten hän voitti viisi turnausta peräkkäin ja selvisi kuudennessakin porraspeliin, mutta sitä voittoa ei enää tullut. Kaikkiaan Weberillä on 13 PBA50 voittoa ja hän jahtaa tiukasti Walter Ray Williams Jr:n 15 voiton ennätystä.

Illan ensimmäisessä ottelussa viidenneksi sijoitettu Brad Angelo löi suurinumeroisesti Stoney Bakerin 269-245.

Toiseen otteluun mukaan tuli Williams, joka siis haluaa nostaa ennätysvoittojen lukumäärää. Tällä kertaa se ei onnistunut, sillä Angelo otti sarjavoiton 235-228. WRW:llä oli johto lähdettäessä viimeiseen ruutuun, mutta hänen piti voittaakseen tehdä kaato kymppiruutuun. Taskulyönnistä jäi kuitenkin pystyyn kymppikeila, kuten niin usein tällä 35 jalkaa pitkällä hoidolla kävi.

Angelon kolmas vastustaja oli viime viikon kakkonen, Lennie Boresch Jr. Kun ykkösportaalla odotteli viime viikon voittaja Weber, oli mahdollista, että loppuottelu olisi uusinta edellisviikkoisesta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Boresch teki 2-8-10 reiän ja jätti kolme kertaa kympin hyvästä osumasta parin tuplan lisäksi ja tuo esitys ei riittänyt Angelolle, joka kahden triplan voimalla vei paikan finaaliin tuloksin 237-201.

Loppuottelu oli yksioikoinen. Pete Weber kaatoi viisi kertaa alusta, kuudes heitto karkasi pahasti ulos ja osumasta seisoivat hetken keilat 5-7-10. Kaksi muuta kaatui, vain kymppi jäi seisomaan. Angelo ei saanut kaatoja oikeanpuoleisella radalla ja oli puolivälissä 42 pistettä jäljessä. Weberillä on jo jonkin aikaa ollut ongelmia oikean jalan reiden kanssa ja nyt hän hoiti sitä heittojen välillä hierontarullalla. Radalla jalka ei vaivannut. Vaikka kaatojono loppui, piti Pete pallonsa taskussa kaiken aikaa ja keräsi pisteet 245. Angelo hyytyi lopussa täysin, vaikka osin se johtui siitä, että kahdeksannen ruudun iso reikä ratkaisi pelin. Hän sai aikaiseksi vain 167.

Weber oli loppuseremonioissa jälleen kovin höveli kiitellen kaikkia, etenkin kisan sponsoria. Hän sanoi odottavansa kovasti torstaina pelattavaa, myös Granvillen sponsoroimaa, Battle of G.O.A.T.s kisaa. Siinä vastakkain ovat Weber, Williams ja Norm Duke, kolmikko, joita pidetään parhaina elossa olevina keilaajina.

Kilpailussa kahden karsintakierroksen jälkeen pisteet nollattiin ennen 12 sarjan round robinia. Karsinnan voittaja Michael Haugen Jr. putosi kuuden sarjan jälkeen sijalle 19, eikä onnistunut enää sieltä nousemaan porraspeleihin, vaan jäi tulosluettelon riville 12. Vielä surkeammin kävi Jason Couchille, joka oli karsinnan kolmonen, mutta oli lopputuloksissa sijalla 28. Toisin päin meni Williamsin peli. Hän oli karsinnassa sijalla 27, mutta päätyi round robinissa kolmanneksi.

 

Pekka Korpi

PBA:n turnaussivuille

Kuva PBA