Porin Giantsia edustava Piritta Maja löysi ennätyskovan vireen Seinäjoen keilahallissa pelatussa erikoiskilpailussa torstaina. Maja teki uudet naisten ennätystulokset sekä kolmen, neljän ja viiden sarjan tuloksillaan. Myös kuuden sarjan Suomen ennätystulos oli kaadon päässä. 

43-vuotias Piritta Maja osoitti jo viime viikolla olevansa hyvässä vireessä keilaten itsensä Ballmaster Openin karsinnasta loppukilpailuun. Torstaina hän matkusti Seinäjoelle pelaamaan erikoiskilpailua, jossa peli kulki ennätystahtia.

Majan tulokset kolmen, neljän ja viiden sarjan jälkeen olivat:

3 sarjaa 835 pistettä

4 sarjaa 1091 pistettä

5 sarjaa 1349 pistettä

Kaikilla näillä tuloksilla rikottiin naisten Suomen ennätykset. Aikaisemmin kolmen sarjan ennätystulos oli vuodelta 2010 Kaupin keilahallista, kun Majan seurakaveri Mari Nurmilo keilasi pisteet 828. Neljän sarjan ennätystä piti aikaisemmin hallussaan GB:n Kristina Kryl tuloksella 1071, jonka hän teki Talissa vuonna 2013. Viiden sarjan ennätystä puolestaan piti ennen torstaita halussaan Nina Kovanen, joka keilasi vuonna 2013 Mikkelissä 1347 pistettä. Kovanen edusti tuolloin Helsingin Mercuria.

Lisäksi Maja pääsi jahtaamaan kuuden sarjan ennätystulosta, joka jäi tällä kertaa yhden kaadon päähän. Majan tulos oli 1587, kun kuuden sarjan ennätystulosta pitää hallussaan Jenni Blomberg, joka keilasi vuonna 2013 Äänekoskella kuuteen sarjaan 1594 pistettä. Blombergin seura oli tuolloin Lappeenrannan R-ABC.

Majan kovaan tulokseen mahtui myös yksi 300 pisteen sarja. Majan kuusi sarjaa olivat: 269, 266, 300, 256, 258 ja 238.

– Kyllähän siinä aika epätodellinenkin olo oli. Kilpailu itsessään oli leppoisa, mutta kyllä sitten tiesin, missä mennään tulosten suhteen, vaikka vanhoja ennätyksiä en ihan ulkoa muistanutkaan. Onhan tämä hauskaa, kun lajissa tällaista tapahtuu ja siinä iski kilpailufiilis kovaa päälle, Maja kertoi tuntemuksistaan radoilla.

Tuloksella Maja meni erikoiskilpailun karsinnassa kärkeen, mutta se oli toissijaista ja Maja pyrki tekemään mahdollisimman isoa tulosta, kun kerta ennätystahtia mentiin.

– Olihan tämä ihan häkellyttävä juttu ja tavallaan elämäni peli, joka oli hieno kokea. Tällaiseen tulokseen pääseminen vaatii sen, että heti alusta tulee tulosta, ja jos radoissa on jotain erilaista, pitää ratkaisut keksiä nopeasti. Kivaa eilisessä oli sekin, että erässä keilasi 22 keilaajaa, kun näinä aikoina on tottunut jo siihen, että radoilla on vain muutamia pelaajia, Suomen nuorisomaajoukkueen vastuuvalmentajanakin työskentelevä Maja kertoo.

Teksti. Henri Havusela