Porissa käynnistyi viime viikolla järjestyksessään toinen Pori Senior Open. Avausviikolla suorituksia pelattiin 127.

Ensimmäisen viikon aikana keilattiin ns.Early Bird- kisaeriä, joiden perusteella pääsee kolme parasta loppukilpailun ulkopuolelle jäänyttä pelaajaa.

Kilpailun kärkeen keilasi sunnuntaina Hankolaista Ha-Hya edustsva veteraani Esa Mäkinen tuloksella 1763.
Toisena on Porin Ke-Ka-53:n Ari Kotiranta 1744 ja kolmantena Tampereen TKK:n Mika Lahti 1724.
Ensimmäisellä viikolla kävi kaikkiaan 60 keilaajaa heittämässä, joista kertyi 127 neljän sarjan suoritusta.
Tulostaso pysyi melko maltillisena ensimmäisenä viikolla, sillä loppukilpailuraja on 1569, joten rataolosuhde osoittautui näin ollen suurimmalle osalle haastavaksi.

Toisella viikolla on vielä tilaa niin pelivuoroihin kuin tuloslistan kärkipäähän. Karsintaa keilataan koko viikko pois lukien torstai. Viimeiset alkukilpailuerät ovat vuorossa lauantaina ja loppukilpailu keilataan tulevana sunnuntaina 15.12.2019 kello 10:00 alkaen.

Kilpailua voitte seurata alkukilpailun ja loppukilpailun osalta Porin keilailuliiton youtube-linkin kautta, joka löytyy alla olevasta linkistä

Ilmoittautua voitte alla olevan linkin kautta, josta löytyy myös linkki järjestäjän sivulle, jossa on lisää tietoa kilpailusta sekä tulokset.
Tavataan siis Porissa.

 

Ilmoittautuminen

Järjestäjän sivuille

Livelähetys

 

Ari Kotiranta