Paitsi että 24 naista kisaa 50 000 dollarin voittopalkinnosta, on Renossa keilattavassa Tour Championshipissa pelissä myös Vuoden Keilaaja-titteli. Peräti kuudella naisella on mahdollisuus onnistuessaan voittaa kiertueen pistekisa, joka määrää Vuoden Keilaajan.

Round robinin ensimmäisessä kahdeksan sarjan blokissa kärkeen kiirehti Latvian Diana Zavjalova, jonka pelit ovat viime aikoina sujuneet alavireisesti. Diana voitti kahdeksasta matsistaan kuusi ja keilasi 230,5 keskiarvolla. Heti perässä puuskuttavat lajilegenda Liz Johnson ja Missy Parkin pienillä eroilla. Mielenkiintoiseksi kisan tekee, että kolme Vuoden Keilaaja-kisan kärkinimeä, Verity Crawley, Julia Bond ja Dasha Kovalova löytyvät vasta sijoilta 21-23.

Toisen blokin jälkeen Zavjalova säilytti johtopaikkansa ja jopa lisäsi sitä hieman. Kuuden voiton ja yhden tasurin avulla hän kiskoi eron kakkoseksi nousseeseen Bryanna Coteen lähes sataan pisteeseen. Crawley ja Kovalova paransivat hieman menoaan, mutta heillä on yli 250 pistettä eroa viidenteen sijaan, jolla kisaa pääisisi jatkamaan porraspelissä. Kun jäljellä on vain kahdeksan sarjaa, tuo vaikuttaa liian paljolta.

Tällä hetkellä Vuoden Keilaaja-kisassa vahvimmilla on kahdeksantena oleva Shannon O’Keefe, mutta Cote, Parkin ja Johnson ovat vielä mukana pelissä.

Tour Championshipin kolmas round robin-blokki alkaa klo 20 Suomen aikaa. Viiden parhaan porraspelit keilataan maanantaina aamuyöllä.

 

Pekka Korpi

PWBA:n Fall Classic Seriesin sivuille

Kuva: PWBA