Suomen pari Nina HaavistoJaana Taavitsainen keilasi aamuerässä kolmanneksi. Olosuhde tuntui hankalalta kaatojen tekemiseksi eikä isoja sarjoja erässä paljoa nähtykään. Nina keilasi suomalaisista parhaan henkilökohtaisen tuloksen 1126, Jaana 1083.  Ninan ja Jaanan tulos 2209 oikeutti lopulta 6. sijaan ja he jäivät vain 54 pistettä semifinaalipaikasta.

Nina kommentoi, että aluksi oli haastavaa löytää pelipaikkaa ja piti olla tarkka.

– Minulle jäi kuitenkin hyvä mieli tästä päivästä. Olin tyytyväinen, että osasin ja uskalsin tulla pelin kuluessa riittävän ylös. Huomenna sitten kaikki tyhjät pois ja riittävän aikaisin tarvittaessa ylemmäs pelaamaan.

Jaanalla oli sanojensa mukaan vähän jäykkää suorittamista tänään.

– Täytyy yrittää keskittyä tekemään parempia suorituksia huomenna.

Toisella parillamme Tuula TamminenReija Lundén oli suuria vaikeuksia koko pelin ajan. Molemmilla tuntui jäävän reikä aina kun se vain oli mahdollista. Ja kyllähän niitä missejäkin molemmille tuli enemmän kuin on totuttu näkemään. Reijan tulos oli 1089 ja Tuulan 966. Parikisassa he sijoittuivat vaatimattomasti 17. sijalle.

Reijalla oli kaksijakoinen fiilis pelin jälkeen.

– Heitot eivät tuntuneet niin huonoilta kuin mitä tulos kertoo. Mutta pallon reaktio oli huono eikä keilat lähteneet tänään. Yritin heittää hiljempaa, mutta tänään se ei onnistunut. Huomenna on uusi yritys, vähän hiljempaa ja tarkempaa. Tai ainakin jotain muuta kuin tänään.

Tuula oli ihmeissään tuloksestaan.

– Tänään tuli maksimirangaistus kaikesta. Huomiseen on yö aikaa miettiä.

 

Semifinaaleissa Belgia kohtasi Saksan ja Ruotsi Englannin. Belgian ja Saksan ottelu sujui koko ajan hienoisesti Belgian johdossa. Linda Van Kerchove aloitti viiden kaadon jonolla. Joukkueparilla Veronique Perniaux’lla oli vaikeampaa, mutta hänen triplansa 8-10-ruuduissa ratkaisivat lopullisesti ottelun Belgialle tuloksella 378-348.

Ruotsin ja Englannin semifinaali oli tasainen. Ruotsi ei saanut yhtään tuplaa, joten englannin Gaye McCullyn kaksi loppusarjan triplaa ratkaisivat semifinaalin voiton Englannille tuloksella 377-355.

Finaali Belgian ja Englannin välillä eteni tasaisesti ilman tuplia, mutta Belgia teki kaksi tyhjää enemmän ja Englanti vei mestaruuden tuloksella 367-351 ja joukkueella Gaye McCully ja Angie Brown.

 

Tiistaina vuorossa joukkuekilpailun ensimmäinen päivä

Tiistaina keilataan joukkuekilpailun ensimmäiset kolme sarjaa. Miehet aloittavat klo 10 ja naiset klo 14:15. Suomen naiset aloittavat pelin radalta 15 ja pelaavat pelijärjestyksessä Nina Haavisto – Jaana Taavitsainen – Tuula Tamminen – Reija Lundén.

 

Tulossivu

Aikataulut

Onlinescoring

Livestreaming

 

Teksti: Reija Lundén

Kuva: Pekka Taavitsainen