Anthony Simonsen jatkoi historiankirjoitusta Indianapolisin U.S. Openin loppuottelussa. 25-vuotias texasilainen on nyt kaikkein nuorin kolme major-voittoa ottanut keilaaja PBA-kiertueella. Finaalisarjassa kaatui kisaa ylivoimaisesti hallinnut EJ Tackett selvästi 232-165.

Tackett oli voittanut 56 sarjan mittaisen kilpailun alkupelit aivan ylivoimaisesti, yli 500 pisteen erolla Simonseniin. Mutta U.S. Openin historia on karu. Koskaan ei keilaaja, joka on johtanut kisaa yli 500 pisteen erolla, ole sitä voittanut. Kahdesti tuon on saanut kokea myös Simo itse ja kahdesti legendaosaston Earl Anthony. Ja nyt siis Tackett.

Radanhoitona oli sama ”Hoito 4”, jota oli käytetty alkupelien neljännellä kierroksella ja koko round robinin ajan.

Koko televisiolähetyksen ajan kaikilla keilaajilla oli vaikeuksia hallita oikeanpuoleista rataa. Sama jatkui loppuottelussa ja se oikean radan oivaltaminen oli Simonsenille voiton avain. Molemmat keilaajat pelasivat suunnilleen viitosmerkistä, Simonsen muutaman riman alempaa. Finaalisarjan voi kuvata Tackettin oikeanpuoleisen radan heitoilla. Hän aloitti oikealla radalla ylipuolen avauksella ja paikkasi jääneen viitoskeilan. Kolmannessa ruudussa heitto osui keskelle pakkaa, ja hän teki tyhjän neljän keilan reiästä. Viidennessä ruudussa heitto jäi vajaaksi ja jätti 2-4-8 kuvion, joka jäi paikkaamatta. Seitsemännessä tuli taas sama neljän keilan reikä ja taas tyhjä. Ysiruutuun hän paikkasi 2-8 kuvion. Siis kolme tyhjää oikealla radalla. Simonsen oli oivaltanut sen radan jujun edellisen sarjan lopussa ja nyt hän pystyi tekemään sillä radalla kolme kaatoa ja kun vasen rata oli hallussa, tiesi se viiden kaadon pötköä ja ylivoimaista voittoa. Simo hauskuutti lopussa kansaa vetämällä ylimääräisen heiton takapokalla, seitsemän pois ja sarjan tulokset olivat 232-165.

Voittohaastattelussa mies herkistyi: ”Aivan mahtava olo, mutta nyt itkettää. Tämä on ehdottomasti suosikkihallini koko maailmassa”, hän sanoi kyynelten valuessa poskelle. ”Oikea rata oli hankala. Vaihdoin edellisen sarjan lopussa hieman rauhallisempaan palloon ja sain sitten hyviä heittoja.”

Ensimmäisessä ottelussa Jason Belmonte, jonka moniin voittoihin lukeutuu myös U.S. Openin ykköstila vuodelta 2020, kaatoi Jake Petersin suurinumeroisesti 246-198. Belmonte käytti uretaanipalloa pelaten suhteellisen hiljaisella vauhdilla kolmosnuolesta. Peters oli käyttänyt uretaanipalloa koko 24-sarjaisen round robinin mutta keilasi televisiossa reaktiivilla.

Toisessa sarjassa Belmon vastustajaksi tuli AJ Johnson, jota selostajakaksikko Rob Stone ja Randy Pedersen tituleeraavat ”parhaaksi keilaajaksi ilman PBA-voittoa”. Belmonte aloitti isolla neljän keilan reiällä, stereoilla, josta tuli tyhjä. Sitten hän teki neljä kaatoa ja otti johdon, kun Johnson jätti kolmanteen ruutuun 2-10 reiän paikkaamatta. Tuplalla ero pysyi 20 pisteessä puolisarjassa. Belmonte heitti oikealla radalla lähes keskelle, jätti 3-6-10 ryhmän, joka jäi paikkaamatta. Johnson teki kolmannen kaadon sitten kahdesti nokkaan paikaten 3-6 ja 3-6-10 kuviot. Molemmat miehet tekivät kaksi kaatoa ja Belmo vielä kolmannen. Kymppiruudussa hänelle riitti ehjä ja se hän kymppipaikolla hoiteli voittaen 221-212.

Kolmannessa matsissa radalle tuli neljänteen U.S. Openin tv-esiintymiseensä Simonsen, joka oli kolmasti aiemmin tuossa paikassa hävinnyt. Ja vaikeaa oli nytkin. Varsinkin se oikea rata kenkkuili molemmille miehille. Belmonte vaihtoi reaktiivipalloon ja nousi viitosmerkkiin. Toiseen ruutuun oikealla radalla hän heitti ohi ykköskeilan jättäen viisi palikkaa pystyyn. Paikko ei onnistunut. Simo aloitti tuplalla, veti sitten, tietenkin oikealla radalla, paksuksi, jätti keilat 6-10 ja klippasi kuutosen pois kympin edestä. Viidenteen ruutuun hänelle jäi vajaasta osumasta 7-10 reikä, joka tietysti jäi paikkaamatta. Mutta Belmo ei päässyt karkuun, kun kaatoja ei tullut hänellekään. Yhdeksänteen ruutuun aussi heitti ohi ykköskeilan ja jätti läpärin, 1-2-6-10, josta ei paikkoa tullut. Simo teki vielä kolmannenkin tyhjän, 2-10 reiästä. Kahdeksannessa ruudussa hän vaihtoi palloa, osui pesään ja paikkasi jääneen kymppikeilan. Ennen viimeistä ruutua Belmonte johti yhdellä pisteellä. Simonsen heitti ensin, vasemmalla radalla. Ensimmäinen oli rouhiva vajaa kaato, toinen tanakka tupla ja varma kolmas kaato antoivat sarjaksi 180. Belmo tarvitsi kolme kaatoa voittoon, ja tietysti oikealla radalla. Hänen vauhtikävelynsä, joka normaalistikin ajautuu runsaasti vasemmalle, meni nyt liikaa. Nuolilla pallo oli kolme rimaa liikaa vasemmalla ja se liukui aivan liian kauas ja ohitti ykköskeilan oikealta kokonaan, 1-2-4. Paikko ja seitsemän pois antoivat sarjaksi 168 ja majorien lukumäärä hänellä pysyi neljässätoista.

PBA-kiertue jatkuu arkisemmissa merkeissä. Loppuviikosta keilataan David Small’s Best of the Best Championship, komeita nimiä nuo amerikkalaiset kisoilleen keksivät ja viikko siitä David Small’s Kokomo Open. Helmikuun lopussa pelataan Tournament of Champions.

 

Pekka Korpi

Kuva: USBC

USBC:n turnaussivustolle