EJ Tackett hallitsi U.S. Openin pelejä aivan ylivoimaisesti. Kahden viimeisen round robin blokin aikana hän kasvatti eronsa seuraavaan yli 500 pisteeseen. 56 sarjaa Tackett keilasi keskiarvolla 227, josta kakkoseksi sijoittunut Anthony Simonsen jäi yli kuusi pistettä.

Simonsen nousi kakkoseksi toisen round robin osuuden aikana tekemällä mahtavan kahdeksan sarjan tuloksen 1903. Se oli blokin toiseksi paras, parhaan teki muuan Tackett, 1920. Simonsen voitti kuusi otteluaan, enemmän voitti vain muuan Tackett, seitsemän. EJ hävisi ensimmäisen sarjansa, vaikka löi lukeman 237. Matthew T Kuba teki 20 pistettä enemmän. Toisesta sarjasta alkaen meno oli vastustamatonta ja ero Simonseniin kasvoi 350 pisteeseen. Myös kolmannessa blokissa Tackett hävisi vain ensimmäisen ottelunsa, nyt ansaitusti, kun hän sai vain 188. Loput seitsemän hän taas voitti, kahdeksan sarjan tulos oli 1827.

Kaukana EJ:n takana käytiin taistelua muista sijoista. Simonsen hävisi tuloksella reilut 30 pistettä, mutta hän voitti vain kolme peliään ja eri repesi 502 pisteeseen. Simo säilytti kakkospaikkansa, vaikka kuudennelta sijalta noussut AJ Johnson tulikin lopussa aika lähelle, 31 pisteen päähän. Jake Peters säilytti paikkansa porraspeleissä, mutta putosi yhden sijan verran, neljänneksi. Ero Johnsoniin oli lähes sata pistettä. Koko round robinin mukaan noususta kamppaillut Jason Belmonte onnistui viimeisessä pelissä nousemaan viidenneksi ja lunasti viimeisen askelman porraspeleissä. Ero Petersiin oli 85 pistettä, joten ihan tiukkoja kiistoja sijoituksista ei ollut. Pitkään kolmannella ja neljännellä sijalla keikkunut Tom Daugherty hiipui lopussa pahasti. Hän teki viimeiseen blokkiin tulosta vain 1561 ja voitti vain kolme otteluaan pudoten seitsemänneksi, 82 pistettä Belmonten takana. Daugherty hävisi neljä viimeistä otteluaan sarjoin 146, 190, 214 ja 198. Siinä karkasi finaalipaikka. Edelle kiilasi vielä komean lopun tehnyt Tommy Jones, viimeinen blokki 1877 ja kuusi voittoa. Jonesin loppukiri nosti hänet siis kuudenneksi, 33 pistettä Belmonten takana.

Loppukahinoissa tehtiin turnauksen ainoat kolmesataset, kolme kappaletta. Ensimmäisen keilasi Patrick Dombrowski round robinin kahdeksanteen sarjaan. Kilpailun toiseksi viimeiseen sarjaan täysosuman teki Zach Wilkins ja viimeiseen sarjaan Kevin McCune.

Porraspelien ensimmäisessä ottelussa, puolilta öin Suomen aikaa, kohtaavat Peters ja Belmonte, Seuraavana tuleen astuu Johnson, sitten Simonsen. Tackett odottelee vastustajaansa korkeimmalla portaalla.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

Tilanne 48 sarjan jälkeen

Tilanne 56 sarjan jälkeen

USBC:n turnaussivustolle