PWBA Rockford Open keilattiin päätökseen viime yönä. Voittoon ylsi viidenneltä sijalta pudotuspeleihin lähtenyt Stefanie Johnson, joka voitti kaikki ottelunsa pudotuspeleissä. Loppuottelussa vastaan asettui Liz Kuhlkin, jonka Johnson päihitti lukemin 228-203.

Ensimmäisessä ottelussaan Johnson voitti Shannon O’Keefen 243-220. Seuraavaksi kaatui Kelly Kulick 223-177 ja kolmannessa ottelussa Breanna Clemmer 226-200. Johnson keilasi pudotuspelit 230 pisteen keskiarvolla ja otti näin ansaitun voiton. Tämä on Johnsonin neljäs titteli PWBA-kiertueella.

Perjantain kaksi karsintakierrosta olivat toista kauttaan kiertueella pelaavan Breanna Clemmerin hallintaa. Clemmer nousi johtoon jo aikaisessa vaiheessa pelejä, kun hän heitti 300-pisteen sarjan karsinnan ensimmäisen osion toiseen sarjaan.

Clemmer piti johtonsa vielä kolmannen karsintakierroksen jälkeen, mutta neljännellä kierroksella hän joutui taipumaan Liz Kuhlkinille, joka nousi ykkössijoitetuksi pudotuspeleihin. Clemmer lähti pudotuspeleihin toisena ja kolme viimeistä paikkaa nappasivat kokeneet Kelly Kulick, Shannon O’Keefe ja Stefanie Johnson.

Eurooppalaisista parhaiten sijoittuivat Verity Crawley kuudenneksi, Birgit Noreiks seitsemänneksi ja Dasha Kovalova yhdeksänneksi. Ensimmäisen kahden karsintakierroksen jälkeen jatkopeleihin pääsi myös Diana Zavjalova, jonka lopullinen sijoitus oli 26. Edellisessä jutussa tiedotin virheellisesti, että jatkoon pääsisi 25 keilaajaa, mutta todellinen luku olikin 27.

PWBA-kiertue jatkuu major-turnaus USBC Queensillä Illinoisin Addisonissa Stardust Bowl -hallissa tällä viikolla. Keskiviikkona keilataan harjoitukset ja torstaina käynnistyy karsinta.

 

PWBA:n sivuille

 

Eliisa Hiltunen

Kuva: PWBA