Senioreiden EM-Singlen mitalipelit pelataan ilman suomalaisia.

Reija Lundén on mitalipelipaikassa kiinni neljä sarjaa, mutta kaksi viimeistä sarjaa eivät sujuneet toivotulla tavalla ja Lundén jäi lopulta Singlen sijalle 16. Tuloksella 1141.

Lundénin joukkuekilpailussa loukkaama jalka meinasi päättää hänen kilpailunsa jo ennen Singleosiota, mutta reissussa mukana oleva Jaana Taavitsaisen puoliso Pekka sai teipattua Reijan jalan siihen kuntoon, että hän pystyi pelaamaan.
– Aluksi näytti etten pääse edes radalle. Vähän kaksijakoiset fiilikset, kun neljän sarjan jälkeen oli hyvä sauma mitaleille, niin tietysti harmittaa etten pystynyt mitalipeleihin saakka rutistamaan, mutta toisaalta pystyin edes keilaamaan Lundén kertoi.

Jaana Taavitsaisen peli oli tasaista puurtamista ilman suuria notkahduksia, mutta toisaalta ilman elättisarjojakaan. Taavitsainen summasi kuuteen sarjaan 1113 pistettä, millä irtosi 18. sija.

Singlen parhaana suomalaisnaisena oli ensimmäisessä erässä keilannut Tuula Tamminen. Hänen lopullinen sijoitus oli yhdeksäs. Pia Palviainen sijoittui lopulta 46:ksi.

Naisten Singlen mitalipeleissä keilaavat Maltan Sue Abela, Italian, Elga di Benedetto, Englannin Kim Oakley sekä Ranskan Fely Wisniewski.
Välieräparit ovat Abela ja Wisniewski sekä de Benedetto sekä Oakley.

Eilen keilatussa miesten Singlen karsinnassa tämän illan mitalipeleihin tiensä selvittivät Italian Marco Reviglio, Saksan Peter Knopp, Belgian Gery Verbruggen ja Saksan Frank Öing.
Reviglio kohtaa Öingin ja Knopp Verbruggenin.

Sekä naisten että miesten välierät alkavat kello 18:30 Suomen aikaa

Reviglio ja Abela all eventsin voittoihin

Italian Marco Reviglio voitti miesten all eventsin 18 sarjan kilpailun tuloksella 4138, joka tekee keskiarvoksi 229,9. Hopealle keilasi Ranskan Frederic Cosquer ja pronssille Hollannin Nico Thienpondt.

Marco Reviglio, Italia

Suomalaisten sijoitukset all eventsissä olivat Kai Virtanen yhdeksäs, Mika Oksanen 12:s, Jarmo Sinilaakso 15:s ja Ari Jehkinen 44:s. All eventsin 24 parasta selviytyivät lauantaina pelattavaan Mastersiin. Virtanen, Oksanen ja Sinilaakso aloittavat pelinsä ensimmäiseltä kierrokselta. Pelit pelataan paras kolmesta pelisysteemillä. Virtanen kohtaa Valko-Venäjän Pavel Sobolevin, Oksanen Viron Raul Beekmanin ja Sinilaakso Belgian Jean-Marc Lebonin.

Naisten all events kulta meni Maltan Sue Abelalle tuloksella 3738, missä keskiarvo on 207,7. Hopeaa nappasi Italian Elga di Benedetto ja pronssia Englannin Kim Oakley.

 

Sue Abela, Malta

Reija Lundén oli all eventsin kahdeksas, Tuula Tamminen yhdeksäs, Jaana Taavitsainen 20:s ja Pia Palviainen 28:s.

Lundén selviytyi Mastersin toiselle kierrokselle. Tamminen kohtaa avauskierroksella Belgian Veronique Perniauxin ja Taavitsainen Ranskan Valerie Muratin.

Mastersin ensimmäinen kierros alkaa lauantaina sekä naisilla että miehillä kello 10:00 Suomen aikaa.

 

Tulossivulle

Järjestäjän sivulle

 

Olli Pakonen