Mastersin toisella kierroksella nähtiin hienoa suomalaiskeilailua ja kahdeksan parhaan joukkoon selvisi kolme meikäläistä, yksi nainen ja kaksi miestä.

Suomalaisten keskinäinen naisten ottelu meni kolmanteen sarjaan, kun Reija Lundén voitti ensimmäisen 195 Tuula Tammisen 168:aa vastaan. Toisen sarjan Tuula vei niukasti yhdellä pisteellä 183-182. Hän teki loppuun triplan, seitsemän ja paikko ylimääräisellä jätti Reijalle oven auki, mutta vaadittuja kolmea kaatoa ei tullut, vaan kaksi kaatoa ja viimeisellä 3-10 keilat jäivät. Kolmannessa Reijan puhti näytti loppuneen ja Tuula eteni helponlaisesti jatkoon 183-160.

Miesten kisassa Kai Virtanen hoiteli Saksan Frank Öingin tehokkaasti kahdessa sarjassa 235-200 ja 209-168.   Kaitsu kommentoi peliään matsin jälkeen:

  • Pystyin pelaamaan samalla idealla, kuin ensimmäisen pelinkin. Idea on muuttunut alkuepeleistä, kun välialue liukuu nyt paljon paremmin. Hyvää keilailua ollut nämä pelit ja jatketaan tästä.

Mika Oksanen järjesti jännärin, vaikka lopulta voittikin suoraan 2-0. Ensimmäisen sarjan Mika voitti suoraviivaisesti Italian Alberto Petraccan 213-194. Toisessa sarjassa molemmilla kavereilla oli vaikeuksia ja se päättyi tasan 171-171. Uusinnassa italialainen heitti ensin. Pallo liukui ohi ykkösen ja jätti keilat 1,2,4 ja 10. Ei Mikankaan heitto hieno ollut, mutta kahdeksan keilaa nurin paksulla osumalla, 6 ja 10 pystyyn, antoi sarja- ja otteluvoiton.

Jarmo Sinilaakso kamppaili hienon ottelun Skotlannin Andy Gillespien kanssa, mutta joutui taipumaan sarjoin 1-2. Ensimmäisen sarjan skotti vei 264-227. Toisessa Jarmo rokotti takaisin pistein 247-225. Ratkaisusarjassa molemmat hellittivät hieman, Gillespie vähemmän ja hän voitti sen 215-195. Valmentaja Jarmo Ahokas kommentoi peliä sanomalla, että Sinilaaksolla oli hyvää peliä, skotti vaan oli parempi.

Puolivälierissä Tamminen kotaa Ranskan Isabelle Saccon, Oksanen kakkossijoitetun Ranskan Frederic Cosquerin ja Virtanen yrittää kuitata Sinilaakson kohtalon Gillespielle.

 

Tulossivuille

Järjestäjän sivuille

Pekka Korpi

Jarmo Ahokas, kuva