Suomen trio Ani Juntunen, Peppi Konsteri ja Marjaana Hytönen keilasivat pronssia naisten EM-kilpailuista Tanskasta. Ratkaisu tapahtui viimeisillä heitoilla ja Tanska löi lopulta Suomen trion ainoastaan yhdellä pisteellä 581-580.

Välierässä Suomea vastaan asettui Tanskan trio Cecilie Dam, Mika Guldbaek ja Mai Ginge Jensen. Suomi jäi alkuruuduissa Tanskan tahdista muutamien tehtyjen tyhjien takia ja Tanskan johdossa mentiin noin viitisenkymmentä pistettä aina kahdeksanteen ruutuun saakka, jossa Tanska jarrutteli kahdella tyhjällä Peppi Konsterin jatkaessa kaatojonoaan. Yhdeksänteen ruutuun Tanska teki tyhjän ja Peppi jatkoi kaatojaan. Viimeiseen kymppiruutuun lähdettäessä eroa oli Tanskan hyväksi enää 11 pistettä. Ani teki kaksi peräkkäistä kaatoa ja Marjaana paikon. Tanskan Cecilia ja Mika tekivät ehjät viimeiset ruudut. Ratkaisu jäi näin ankkureiden Pepin ja Mai Gingen varaan. Tanskan johto oli enää kaksi pistettä. Peppi heitti ensimmäisenä ja teki kaadon. Mai Ginge vastasi kaadolla. Sama toistui toisilla heitoilla. Viimeisellä heitolla. Peppi osui taskuun hyvin, mutta kymppikeila jäi pystyyn. Mai Gingen tarvitsi kaataa näin kahdeksan keilaa heidän voittoon. Heitto osui lähes keskelle patteria ja kahdeksan keilaa juuri ja juuri kaatui.
Tanska eteni näin loppuotteluun ja Suomelle EM-pronssia.

Suomen trion ankkuri Peppi Konsteri kertoi pronssimitalin saavuttamisesta koko trion puolesta seuraavasti;

–  Ei ollut helppo mitali. Kovaa duunia jouduttiin tekemään kaksi päivää. Ei ollut kenelläkään helppoa. Sovittiin tyttöjen kanssa ennen tätä päivää, että pelataan varmaa ja ehjää peliä eikä yritetä voittaa koko kisaa yhdellä heitolla. Saatiin pidettyä hyvä fiilis yllä, mikä oli varmasti meidän valttikortti vaikeinakin hetkinä.

Trion kulta meni Ruotsin Anna Anderssonille, Cajsa Wegnerille ja Jenny Wegnerille. Ruotsi kukisti loppuottelussa Suomen kaataneen Tanskan 699-618. Ruotsi on voittanut EM-kilpailuista tällä hetkellä kaikki jaossa olleet kolme kultamitalia.

Suomen trio saapui haastatteluun hetken rauhoittumisen ja palkintojenjaon jälkeen.

– (Peppi): No nyt ollaan jo ihan hyvillä fiiliksillä. Totta kai se harmitti pelin jälkeen ja tälleen, mutta koitin ajatella, että pitää olla ylpeä. Ei ollut helppo mitali ja tässä on vielä kisaa jäljellä ja koittaa päästä tästä nyt yli.

– (Marjaana): Vähän pettynyt olo tietenkin, mutta kiva, että päästiin taisteleen siitä voitosta. Mitali tuntuu nyt ihan hyvältä kuitenkin.

– (Ani): Saatiin hyvä tsemppi päälle siihen alun pelin jälkeen, kun se oli menossa niin huonosti. Päästiin sit kuitenkin kiriin loppuun ja olis voinut melkein voittaakin sen pelin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Matka mitaleille. Suomen kakkostrio Eliisa Hiltunen, Jenni Heino ja Mila Nevalainen pelasivat aamuerässä trion kolme viimeistä sarjaansa. Naiset paransivat selkeästi peliään pelaten sarjat 536, 604 ja 576. Naisten lopullinen sijoitus triossa oli 18. yhteispisteillä 3277.
Ani, Peppi ja Marjaana lähtivät tämän jälkeen omaan blokkiinsa kolmannelta sijalta ja tavoitteinaan tietysti säilyttää asemansa kärjessä kohti mitalipelejä. Peli sujui alusta alkaen hallussa, vaikka tiedettiin, että romahdukset tulisi nyt välttää. Ensimmäiseen sarjaan saatiin 573 pistettä ja Suomen onneksi muutkaan kärkimaat eivät skooranneet. Toisen sarjan iso 657 sarja asemoi Suomen jo vankasti kärkipaikoille ja eroa mitalipelirajan alapuolelle muihin maihin oli jo lähes sata pistettä. Varma paikkopeli riitti viimeisessä sarjassa ja tuloksella 590 varmistui karsinnan kolmas sija.

EM-kilpailut jatkuvat huomenna torstaina klo 11.00 pelattavalla joukkuepelin ensimmäisellä kolmen sarjan pelillä. Valmentaja Piritta Kantola on nimennyt viisihenkiseen joukkueeseen Ani Juntusen, Peppi Konsterin, Eliisa Hiltusen, Marjaana Hytösen ja Jenni Heinon. Mila Nevalainen pelaa omaa peliään ns. boosterina.
Suomen radat ovat 13, 7 ja 23.

All eventissä(18/24 sarjaa pelattuna) Peppi Konsteri on toisella sijalla tuloksella 3786 ainoastaan 11 pistettä Ruotsin Anna Anderssonia jäljessä. Ani Juntunen 6. (3675), Eliisa Hiltunen 21. (3517), Marjaana Hytönen 22. (3501), Jenni Heino 42. (3312) ja Mila Nevalainen 84. (3046).
Henkilökohtaisen Masterin finaaliin selviytyy kokonaiskilpailun 24 sarjan perusteella 24 parasta naista.

EM-kisasivulle

EM-kilpailujen aikataulu

Tulokset

Livestriimauksiin;

viisi kameraa valittavissa selostuksineen

neljän radan kamera pistelaskimineen, ei selostusta

Online Scoring

 

Sami Järvilä