EJ Tackett ei antanut Dom Barrettin yllättää itseään Shawnee Classicin loppuottelussa, vaikka ratkaisu kymppiruutuun venyikin. Murskaavan ylivoimaisen round robin kierroksen siivittämänä Tackett otti kauden toisen voittonsa tuloksin 231-226.

Loppuottelussa molemmat miehet keilasivat keskeltä rataa, Tackett nelosmerkin tienovilta ja Barrett vielä viitisen rimaa enemmän vasemmalta. Kummankin miehen pallot kävivät kääntymässä suunnilleen rimalla kahdeksan ennen syöksyään kohti 1- ja 3-keilojen muodostamaa taskua. Sarja alkoi EJ:n tahtiin, hän takoi alkuun neljä kaatoa ja näytti siltä, että myös tämä sarja jatkaisi hänen ylivoimaansa. Viidennen ruudun heitto meni kuitenkin paksuksi ja jätti 3-6-7 reiän, jonka paikko epäonnistui. Dom antoi tuon virheen anteeksi tekemällä omaan viidenteensä 7-10 reiän. Tuossa vaiheessa Tackett johti 26 pistettä. Barrettin seuraavakin heitto jätti seiska-kympin, mutta nyt kymppi kaatui pois jättäen helpon paikattavan. EJ:n peli horjahti vielä, kun kuudeskin heitto nousi nokkaan, nyt jäi 4-6 reikä ja ero kaventui 16 pisteeseen. Siitä alkaen molemmat miehet tekivät kolme kaatoa ja ysiruudussa ero oli ennallaan. Barrett heitti ensin kymppiruudun. Huono heitto lipsautti pallon ylipuolelle, mutta tuurilla kaikki keilat lähtivät. Siihen päälle hän veti komean pesälyönnin ja vielä kolmannenkin kaadon tehden 226. Tuo tarkoitti sitä, että Tackettin on tehtävä kaato voittaakseen. Osuma oli hieman vajaa, mutta hirmuisella pyörinnällä kulkevalle Tackettin pallolle se sopi hyvin. Kaikki keilat pois lavalta ja homma oli selvä. EJ paiskasi paikkopallon ykköseen ja otti yhdeksän keilaa, joilla saatiin lopputulos. kahden Triple Crown voittajan taisto meni tällä kertaa nuoremman hyväksi.

Välierässä tulostaso oli aivan erilainen. DJ Archer teki sarjan keskivaiheilla neljä tyhjää peräjälkeen ja putosi tyystin Barrettin kyydistä. Mutta englantilainen teki tyhjän 2-10 reiästä ja nakkasi vielä kahdeksannessa ruudusta kymppikeilasta ohi. Kun sarjaan ei tullut tuplaa loppuunkaan, jäi ovi auki tuplan väsänneelle Archerille. Ensin tuli tanakka kaato, toinen heitto meni kyynärpäitä myöden taskuun, mutta kun pöly laskeutui, oli seiskakeila pystyssä. Barrett voitti sarjan 174-170 ja eteni loppuotteluun.

Illan ensimmäisessä matsissa Archer ei ollut vaikeuksissa elämänsä ensimmäistä kertaa TV-finaalissa olleen Joseph Grondinin kanssa. Nuori Grondin oli aika lailla poissa tolaltaan ja hän teki kolme tyhjää, kun taas kokenut Archer paukutti kaksi triplaa. DJ voitti ottelun 225-165 ja jatkoi välierään.

PBA kiertue matkaa nyt Wichitaan Kansasiin, missä keilataan Wichita Classic. Tomas Käyhkö aloittaa taas esikarsinnasta tiistaina ja Osku Palermaa ja Santtu Tahvanainen astuvat kehiin keskiviikkona.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

Tulokset

PBA:n sivuille