PBA Playoffsissa keilataan ensimmäisen kierroksen otteluja. Pelitavassa ei ole väliä tuloksella, kunhan voitat vastustajasi. Voitetusta sarjasta saa yhden pisteen, kahdella pisteellä voittaa ottelun. Jos tilanne kahden sarjan jälkeen on 1-1, keilataan kahden ruudun uusinta. Jos sekin menee tasan, jatketaan yhden pallon uusinnoilla ratkaisuun saakka.

Ensimmäisessä pelissä kohtasivat kakkossijoitettu Chris Via, joka vastikään voitti ensimmäisen tittelinsä U.S. Openissa ja sijalta 15 Cristian Azcona, jolla myös on yksi PBA-voitto. Molemmat miehet ovat oikeakätisiä, Via käyttää heittäessään kahta kättä, Azcona yhtä. Alussa tehtiin paljon kaatoja, Via viisi peräkkäin, Azcona tupla, kymppipaikko, tripla. Vian kaatojono loppui kahteen kymppipaikkoon ja puertoricolainen Azcona tasoitti pelin kaadollaan kuudenteen ruutuun. Kaato-paikot molemmille veivät tasatilanteen kahdeksanteen ruutuun. Ysissä Via kahvasi heittonsa keskelle patteria ja jätti 3-6-10 keilat, joista hän sai vain kaksi pois paikkoheitolla. Azcona kiitti ja teki loppujonolla sarjavoitoksi 258-226 ja johti matsia sarjoin 1-0.

Toisen sarja alku oli edellisen kaltainen, Via teki neljä kaatoa alusta, Azcona paikkasi kolmosruutuun ja oli hieman perässä. Hän tasoitti pelin triplallaan ja kun Via jätti kympin kahdesti peräkkäin peli oli taas tasan kasiruudussa. Yhdeksännessä ruudussa Via kahvasi jälleen, nyt jäivät keilat 4 ja 10. Paikossa neloskeila pomppasi keilakuopasta ja osui kymppiin, mutta liian hennosti eikä paikkoa tullut. Via teki viimeiseen ruutuun yhden kaadon, mutta ei toista, jälleen kymppi, ja Azcona vei sarjan 238-215 ja koko ottelun pistein 2-0. Tämä oli aikamoinen yllätys, sillä Via on keilannut mahtavasti koko kevään.

Azcona kertoi pelin jälkeen, että oikeanpuoleinen rata oli hieman nopeampi ja siellä oli vaikeaa saada pallo tulemaan patteriin oikein kympin kaatamiseksi. Puolivälieriin pääseminen on valtava juttu, mutta töitä on vielä paljon jäljellä.

Toisessa ottelussa vastakkain oli kaksi tähtiluokan keilaajaa, Kris Prather ja EJ Tackett. Pratherilla on ollut hyvät pari vuotta, hän on voittanut mm. PBA Playoffsin sen ensimmäisenä vuotena 2019. Tackettin suunta on ollut toisin päin, hänellä on 13 voittoa, mutta ei yhtään viimeisenä kahtena vuotena.

Ensimmäinen sarja oli aivan Tackettin juhlaa. Hän teki alkuun kuusi kaatoa ja kun Prather oli ihan pihalla, varsinkin oikeanpuoleisella radalla, tehden kolme tyhjää. Tackett pelasi nelosmerkin vasemmalta puolelta, suunnilleen rimalta 22 ja käytti palloa seiskarimalla kääntymässä. Prather keilasi kolmosmerkin tienoilta samaan breikkiin seiskarimalle, mutta hän siirtyi lopussa kakkoseen, ilman suurta tulosta. EJ voitti sarjan komeasti 267-170.

Toiseen sarjaan Prather nousi nelosmerkin yläpuolelle samoille sijoille Tackettin kanssa, hänen breikkinsä oli jopa riman-pari enemmän oikealla. Tämä toimi, sillä hän teki alkuun kolme kaatoa peräkkäin ennen oikealla radalla jäänyttä kymppikeilaa. Tackett teki kakkosruutuun kolmen keilan paikon ja jäi parikymmentä pistettä jälkeen. Sitten hän teki tuplan ja jopa kolmannen kaadon, vaikka se tulikin ylipuolelta. Mies tunsi huonon heiton ja kääntyi heti irrotuksen jälkeen pois rajaviivalta. Tullut kaato oli hänelle iso yllätys. Seiskaruudussa EJ vetäisi oikealta ohi ykkösen, ja sai pystyyn jääneistä neljästä keilasta vain yhden pois. Prather tasoitti peliä missaamalla ysikeilan vasemmalta kahdeksannessa ruudussa, eroa oli hänelle kolme pistettä. Tackett ratkaisi sarjan omaksi tappiokseen tekemällä viimeiseen ruutuun 2-8-10 reiän, Prather voitti 205-188 ja edessä oli kahden ruudun uusinta.

Ensin heitti Tackett helpommalla vasemmalla radalla ja teki siinä kaadon. Prather vaihtoi palloa oikealle radalle, mutta se ei auttanut. Kuula liukui liikaa ja jätti pystyyn keilat 2-4-8. Tuon Kris paikkasi, mutta pahasti vajaaksi jäi myös toinen avausheitto. Siitä jäi pystyyn 2-8-10 ja homma ratkesi siihen. Tackettin heitto riitti uusinnan voittoon 38-26 ja jatkopaikkaan 2-1.

Tämä oli Tackettin ensimmäinen voitto koskaan Playoffissa ja hän riemuitsi siitä näkyvästi. Hän kertoi toisen sarjan tulosten putoamisesta Kimberly Presserille: ”Radat vain muuttuivat, meille molemmille toki. Kris pelasi paremmin tuossa sarjassa. Uusinnassa siirryin hieman oikealle ja pidin käteni pidempään pallon takana, jotta ei tulisi reikää.”

Sunnuntaina, tai maanantaiaamuna Suomen aikaa, kohtaavat Tom Daugherty ja Jason Sterner sekä Jesper Svensson ja Sam Cooley.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille

Kuva PBA