Liz Johnson otti 25:nnen ammattilaistittelinsä PWBA Lincoln Openissa. Hän ansaitsi huikean 20 000 dollarin palkintopotin, 10 000 kilpailun voitosta ja 10 000 bonuspalkinnon semifinaalin 300-sarjasta. Johnson sai pelata omalla mukavuusalueellaan koko pudotuspelien ajan ja hänen reaktionsa oli ehdottomasti paras pudotuspeleissä. 

Loppuottelussa nähtiin Hall of Fame -pelaajien taisto. Koko viikonlopun pelejä hallinnut Kelly Kulick sai vastaansa neljänneltä sijalta pudotuspeleihin lähteneen Johnsonin. Ottelu eteni tasaisena ja sarjan puolivälissä Johnson johti kymmenellä pisteellä. Kulick jäi hieman muutaman paikkonsa myötä, mutta kahdeksanteen ruutuun jäänyt seiskakymppi kasvatti eroa. Kulick lopetti tuplaan ja paikkoon, joten Johnsonin tarvitsi kaataa kahdeksan keilaa kahdella heitolla viimeisessä ruudussa voittaakseen. Johnson sinetöi voiton kaadolla ja ottelu päättyi lukemin 238-213.

Semifinaaliottelu Johnsonin ja ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä pelaavan ja karsinnan toisella kierroksella 300-sarjan heittäneen Gazmine Masonin välillä oli tasainen kolme ruutua. Mason aloitti triplalla, toisen ruudun ylipuolen kaadon siivittämänä. Hänellä oli ongelmia oikeanpuoleisella radalla, mutta onnistui pelaamaan kelpo sarjan 232. Tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt jatkoon, sillä Johnson teki kaatoja kaatojen perään ja otti paikkansa loppuotteluun 300-sarjalla. 

Ensimmäinen ottelu Liz Johnsonin ja Shannon Pluhowskyn välillä alkoi Johnsonin komennossa tämän aloitettua viiden jonolla. Pluhowsky aloitti paikolla, teki tuplan, kaksi paikkoa ja sen jälkeen kolmen jonon. Johnson paikkasi seiskan kuudennessa ruudussa teki kaksi kaatoa ja paikkasi jälleen ysiruutuun. Pluhowsky lipsautti klipin ysiruutuun, joten matsi oli käytännössä ohi. Johnson eteni jatkoon lukemin 245-223.

Kelly Kulick eteni pudotuspeleihin ykkössijoitettuna 130 pisteen erolla toisena olleeseen Gazmine Masoniin. Kolmantena jatkoon pääsi vasuri Shannon Pluhowsky ja neljäntenä Liz Johnson. Eurooppalaista voittajaa ei tällä kertaa tullut, mutta kuudesta viisi pääsi 32 parhaan joukkoon ja kolme 12 parhaan joukkoon. Parhaana heistä menestyi tällä kertaa Diana Zavjalova joka sijoittui kahdeksanneksi. Dasha Kovalova oli 11:s ja Verity Crawley 12:s. Birgit Noreiks oli jälleen melko lähellä jatkopaikkaa, mutta jäi sijalle 15. Maria Bulanova oli 18:s vajaa sata pistettä jatkopaikasta. Raja 32 parhaan joukkoon oli 2435, hieman yli parituloksen. Daria Pajakin peli oli vaisua ja hän jäi sijalle 47, 85 pistettä jatkopaikasta. 

 

Ensi viikolla naiset keilaavat Ohion Parma Heightsissa PWBA Greater Cleveland Openin ja seuraavalla viikolla onkin jo aika major-turnaus USBC Queensin.

 

PWBA:n sivuille

 

Eliisa Hiltunen