Santtu Tahvanainen nousi toiseen televisiofinaaliin peräkkäin, nyt oli vuorossa Scorpion Championship.

Scorpion keilattiin sen nimikkohoidolla, joka oli tänä vuonna 43 jalkaa, 13,1 metriä pitkä. Öljyä oli ”vain” 28,6 ml kullakin radalla. Hoidon erikoisuus on radan molemmilla reunoilla olevat pätkittäiset alueet ja ykkösmerkin tienovilla olevat kaksi rimaa, joilla ei ole lainkaan öljyä, mikä teki reunan kautta keilaamisen hankalammaksi.

Santtu aloitti kilpailunsa hitaasti kiirehtien, 206 ja 173. Sitten homma napsahti kohdalleen ja sarjoilla 256, 235 ja 226 ensimmäisen blokin tulokseksi nousi 1096 (keskiarvo 219,2) ja se piisasi sijalle 31 reilut 40 pistettä jatkorajasta. Toinen erä kulki ensimmäistä paremmin sarjoilla 223, 219, 227 ja sitten komeasti 277. Viimeinen hiipui 188:aan, mutta yhteistulos 1134 (ka. 226,8) ja kokonaispisteet 2230 riittivät sijalle kymmenen ja siten 12 televisiofinaaliin etenevän joukkoon. Viikon kuluttua maanantaina Tahvanainen kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Sean Rashin.
Valitettavasti Santtu ei ole vastannut viesteihini, joten en pysty välittämään hänen kommenttejaan ja mietteitään.

Myös muut suomalaiset keilasivat Scorpionin kohtuullisesti. Tomas Käyhkö päätyi karsinnassa sijalle 45, eroa jatkopaikkaan jäi 89 pistettä. Ensimmäiseen blokkiin Tomas keilasi 1045. Siinä hyvä alku hiipui kahteen 190-sarjaan lopussa. Sen jälkeen viesti oli: ”Ekat kaksi sarjaa Axella ja sen jälkeen reaktiivilla. Ei ollut hirveen hyvin peli hallussa, mutta ei katastrofia. Poraan yhden pallon ainakin seuraavaan ja katsotaan miltä radat näyttää. Koitetaan saada vähän enemmän tokaan blokkiin”.
Sen toisen pelin alku oli hyvä, 222, 258 ja vielä 202 ja 215. Viimeinen 183 pudotti lukeman 1081:een, kokonaistuloksen ollessa 2126. Tuota Käyhkö kommentoi: ”Tänään oli haastavan tuntuista saada mitään aikaan, mutta taas hengissä pysyttiin. Sharkiin on yritetty keksiä ratkaisuja, kun se on ollut itselleni aina haastavin keli. Toivotaan, että ratkaisut on oikeita ja päästään jatkamaan pelejä”.

Jarno Lahti keilasi tämän reissunsa parhaan kilpailun pelaamalla blokit 1062 ja 1053. Yhteistulos 2115 antoi sijan 52. ”Alkupuolen radat on vähä helpommat, viimeiset kaksi sarjaa pelattiin siellä puolella. Yhden pallon porasin nyt fressille. En tiedä onko niin väliä, onko lyhyempi vai pidempi hoito, pitää vaan keilata paremmin”, Jarno kertoi ja jatkoi myöhemmin: ”Hyvä fiilis jäi Sharkille, todella hyvää keilaamista oli, mutta ei näkynyt tuloksessa”.

Myös Luukas Väänänen paransi menoaan. Ensimmäinen blokki oli vielä surullista hommaa tuloksella 894, mutta toisessa alkoi jo Lyyti kirjoittaa, varsinkin alku oli lupaava 241, 212 ja 254. Sitten ravisti 170 ja loppuun 219 antoi blokkiin 1096 (ka. 219,2). Yhteistuloksella 1990 irtosi sija 91. Luukas valotti toisen blokin peliään: ”Laitoin palloihin pintaa ja pelasin heitollisesti paremman pelin. Alkuun pienillä muutoksilla olisi voinut tulla vielä enemmän, mutta kiva saada tosi vaikeiden päivien jälkeen hyvä peli”.

Scorpionin kärjessä viilettää Kanadan Zach Wilkins (otsikkokuvassa) lukemalla 2334, kannoillaan Chris Via ja yllättävän näkymättömissä ollut EJ Tackett.

Kun kolme eläinpeliä on takana, World Championshipin karsinnassa on saatu kolme neljännestä valmiiksi. 40 kaveria etenee jatkoon ja kärjessä viilettää Tackett. Kaksi seuraavaa ovat Darren Tang ja Jason Sterner. Joukossa ovat myös Käyhkö ja Tahvanainen. Tomas on sijalla 18, lähes 150 pistettä sisällä. Santtu nousi sijalle 23, hän on toistasataa pistettä rajan yläpuolella, eli molemmilla näyttää hyvältä. Lahden tasainen uurastus saattaa antaa palkinnon jatkopaikan muodossa. Hän on sijalla 43, vain 23 pisteen päässä jatkopeleistä.

WSOB:n viimeinen eläinkisa, Shark Championship, keilataan maanantai-iltana ja tiistaiyönä Suomen aikaa. Siinä hoito on 48 jalkaa, 14,6 metriä, pitkä, eli reaktiivit tulevat mukaan ja keskeltä keilataan.
Tiistaina keilataan WC:n jatkoa kymmenen sarjan verran. Sitten 50 sarjan jälkeen 16 miestä jatkaa round robinin ja 66 sarjan perusteella yhdeksän miestä etenee kesäkuun porraspeliin.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

Scorpionin tulokset

World Championshipin tulokset

PBA:n sivuille