Seniorien mestaruussarjan viimeinen runkokierros keilattiin Hämeenlinnassa lauantaina. Siellä paras joukkue oli porilainen XO, joka voitti kuusi seitsemästä ottelustaan ja pelasi kerran tasan ottaen haltuunsa sarjataulukon kakkospaikan. Koko sarjan ykkösenä jatkaa hallitseva mestari Tampereen Keilakerho, vaikka se Hämeenlinnan kierroksella jäikin peräti viidenneksi. Sen verran sopivasti joukkueiden ottelut menivät kuitenkin ristiin, että piikkipaikka säilyi puolentoista sadan pisteen turvin. Kolmantena XO:n takana on Tornados, vaivaiset neljän pisteen päässä. Helsinkiläiskaksikko Patteri ja GB tulevat seuraavina jo selvemmin jääneinä ja viimeisenä mitalisarjaan selviytyi Varkauden Ysisata omalla tuhatluvullaan. Kuten jo aiemmin tiedettiin, Jyrä ja Juvel-Team joutuvat karsimaan sarjapaikastaan ykkösen parhaiden joukkueiden kanssa.

Mitalisarjassa kuukauden Tampereen Kaupissa kuluttua kuusi joukkuetta keilaa tuplakierroksen, siis kahdesti jokaista vastaan. Runkosarjan pisteet kulkevat mukana. Sitten kolme parasta joukkuetta ratkoo mitalit porraspelissä.

XO oli siis Hämeenlinnan kierroksen paras porukka, ei tuloksellisesti, vaan voittojen avulla. Toki XO keilasi kovaa tulosta, 860 keskiarvolla, mutta se oli vasta päivän neljänneksi paras lukema. Patteri keräsi toiseksi eniten pisteitä viiden voittonsa ja toiseksi parhaan keskiarvon, 871,4, myötä. GB keilasi hitusen paremmin, 871,7, mutta voitti vain neljä matsiaan, siitä pieni ero. Tornados oli päivän neljäs 277 pistettä XO:n takana. Sarjan johtopaikan säilyttänyt TKK voitti myös neljä ottelua, mutta kun tulosta ei tullut aivan päivän kärkijoukkueiden tahtiin, jäi paikka päivän taulukossa alas. Myös Ysisata keilasi selvästi päälle paritahtia, 834, mutta kovassa seurassa se piisasi vasta kuudenneksi. Jyrä ja Juvel-Team jäivät taas toista tuhatta pistettä kärjestä.

Hämeenlinnan keli oli Suomen huipputason senioreille helppo. Joukkueet tekivät yhteensä kahdeksan päälle 900 sarjaa, parhaana GB:n 943. Patteri hurjasteli kolmesti, Tornados ja GB kahdesti ja XO kertaalleen.

Henkilökohtaisesti parasta tahtia piti jälleen Tornadoksen Jarmo Sinilaakso, jonka seitsemän sarjan tulo oli 1650 (keskiarvo 235,7). Patterin Sami Javanainen kumosi keiloja 1634 pisteen edestä ja GB:n Jouko Kuossarin tulos oli 1621. Nämä miehet ylittivät 230 keskiarvon. Sinilaakso ja Ysisadan Janne Heikkiläinen tekivät parhaiksi sarjoikseen 279. Päälle 260 veteli lisäksi kuusi ukkelia. Kausikeskiarvoissa yli 25 sarjaa keilanneista korkeimman keskiarvon kirjasi Sinilaakso, joka keilasi kauden kaikki 35 sarjaa lukemalla 220,7. XO:n Antti-Pekka Lax keilasi 27 sarjaa keskiarvolla 216,2 ja Kuossari 28 sarjaa 216,1 tahdilla.

Porilaiset A-P Lax, Ari Valaranta ja Pasi Paalosalo olivat samassa autossa kotimatkalla ja kommentoivat päivää yhteen ääneen.

  • Olosuhde oli tietyllä tavalla helppo, mutta se muuttui jonkin verran. Pallo pomppasi jo laidasta liikaakin. Huonolla heitolla pallo arpoi, hyvällä heitolla tilaa oli vaikka kuinka paljon.
  • Pelattiin Ysisadan kanssa tasan 801-801. Molemmat ankkurit tekivät kolme kaatoa, meidän ankkuri jäljessä, eli se oli voitettu tasapeli.
  • Kauden tavoite on vain voitto. Sitä varten täytyy tehdä kaatoja, eli pelata hyvin. Bonukset tulee sitä myötä. Kaadetut keilat kuitenkin lopulta ratkaisee.
  • Tänään tehtiin paljon kaatoja, mutta myös tyhjiä. Ei kympeissä, mutta matkan varrella. Ne pois, niin pärjätään. Ehjempi peli tuo voittoja.
  • Tampereella on vaikeeta, kun ei ole vasuria, Helmisen Jyrki on ollut 25 vuotta naftaliinissa, pitää varmaan ravistella mukaan. Kaupissa on joskus ollut hyötyä vasureista, porukka naureskeli kotimatkalla.

 

Pekka Korpi

Kuva: Ari Harju

Tulokset