Tomaksen kommentit lisätty…

Tomas Käyhkö, nuori mies Joensuusta, teki sellaisen tempun, mitä ei ole suomalaiskeilailussa nähty sitten Mika Koivuniemen ja Osku Palermaan parhaiden päivien. Hän eteni U.S. Openin TV-finaaliin ja vieläpä kakkosena. Tämä tarkoittaa sitä, että Tomas sijoittuu kisassa vähintään kolmanneksi ja tienaa 25 000 dollaria. Tietenkin hänellä on mahdollisuus pari sarjaa voittamalla ottaa täysi potti, satatuhatta Amerikan rahaa.

Käyhkö lähti round robinin kolmanteen osaan kolmannelta sijalta. Alkusarjat hän keilasi uretaanipallolla reunasta. Ensimmäisen sarjan niukka tappio Kyle Troupille 232-237 piti sijan ennallaan. Toiseen sarjaan tulosta syntyi ”vain” 203, mutta kun silläkin irtosivat voittobonukset Tom Hessiltä, nousi Tomas kakkoseksi ohi hallitsevan mestarin Anthony Simonsenin. Ja tuon kakkospaikan Käyhkö oli päättänyt pitää. Kolme seuraavaa sarjaa, 267, 246 ja 228 ja voitot niistä jo käytännössä varmistivat paikan finaaleissa ja ero tärkeään viidenteen sijaan kasvoi 260 pisteeseen. Oli tärkeää selvitä neljän joukkoon, sillä he pääsevät suoraan sunnuntain porraspeliin, sijat 5.-9. aloittavat pelit jo lauantaina.

Kuudenteen sarjaan Tomaksen kone pätki. Pelipallo oli vaihtunut reaktiiviin ja pelilinja aivan vasempaan reunaan, taas rännin yli. Tuosta tuli ongelma, jota joensuulainen ei näyttänyt selvittävän. Kahden reiän myötä tuli vain 187 ja päivän toinen tappio Matt Sandersille. Seuraava sarja kulki vielä huonommin. Loppuun Tomaksen heitto hajosi ja kahden ison tyhjän myötä sarjaksi tuli vain 166. Kun vastustaja Englannin Richie Teece paukutti 242, nousi hän jo aivan Tomaksen kantaan ennen viimeistä sarjaa. Simonsen, joka oli jo välillä jäänyt reilusti, puristi kakkospaikalle muutaman keilan erolla.

Kilpailun viimeisessä, sijoitussarjassa, Tomas kohtasi jälleen Teecen. Siihen tuli sisuuntunut suomalainen, joka näytti hallin täydelle kansalle, mistä mies oli tehty. Tupla, kymppipaikko ja viisi kaatoa jonoon ratkaisivat sarjan ja lopettivat Teecen uhkailun. Tuloksella 248 Käyhkö ohitti jälleen Simonsenin ja nousi kakkospaikalle.

Kilpailun selvä ykkösnimi oli EJ Tackett, joka otti porrasfinaalin korkeimman askelman yhteistuloksella 10858 (keskiarvo 217,5). Suomalaismiehen kakkostilaan oikeuttava tulos oli 10738, eli eroa oli 120 pistettä. Simonsen oli kolmas, 10665 ja Teece neljäs, 10621. Nämä neljä miestä siis saivat iltavapaan, kun viisi muuta kaveria ratkovat sen yhden paikan sunnuntain porraspeliin. Nämä viisi ovat: Kyle Troup, Thomas Larsen, Marshall Kent, Frank Snodgrass ja Justin Knowles.

”Pikkufinaali” keilataan lauantaina klo 23 alkaen Suomen aikaa. Viiden parhaan porraspeli keilataan sunnuntaina klo 21 alkaen suomalaisittain.

Tomas oli ymmärrettävästi aika häpnaadissa, mutta tässä ovat onnellisen miehen kommentit:

  • Ei kyllä usko itekkään mitä tuli tehtyä. Hyvää keilailua oli, mutta loppusarjat meni vähän haastavaksi, mutta sain onneksi kerättyä itteni viimeiseen sarjaan ja tein oikean arvauksen ja sain vielä nostettua itteni toiseksi.
  • Koitin vaan mennä heitto kerrallaan ja sain aika hyvin pidettyä hermot kurissa. Aina jos ei tuntunut hyvältä niin otin heiton takasin.
  • Porautin vielä pari palloa telkkaria varten ja käyn vähän treenaamassa niillä. Sitten jotain syötävää ja koitetaan saada hyvät yöunet vaikka tuskin onnistuu 😄

 

Pekka Korpi

Kuva: yle.fi

U.S. Openin infosivuille

U.S. Openin tulossivuille

PBA:n sivuille