Naisten Masters-finaalissa Reija Lundén ja Nina Haavisto kohtasivat ensimmäisessä ottelussa englantilaiset vastustajat. Molemmat suomalaiset voittivat ottelunsa 2-0. Reijalla oli peli hallussa ja hän voitti ottelunsa selvästi. Ninalla oli tiukempaa, sillä toisessa sarjassa vastustaja olisi tasoittanut ottelun paikolla, mutta hän teki missin 10-keilasta.

Toisissa otteluissa Reija kohtasi tanskalaisen vasurin Rikke Qwist Borkin ja Nina saksalaisen Michaela Göbel-Jankan. Reija voitti ensimmäisen sarjan, mutta seuraavien sarjojen kahden klipin ja muutaman huonon avauksen vuoksi tanskalainen tykitti voittoon ja jatkoon. Nina voitti Michaelan 2-1 tasaisen taiston jälkeen.

Kolmannessa ottelussa Ranskan Valerit Murat’ta vastaan Nina oli pulassa ensimmäisessä kaadottomassa sarjassaan. Toiseen sarjaan Nina sai hyviä vinkkejä sekä kotipuolesta että katsomosta, ja hyvien pallo- ja pelipaikkamuutosten jälkeen Nina voitti toisen sarjan. Kolmas sarja eteni Ninan hienoisessa johdossa. Reikä yhdeksännessä ruudussa kuitenkin tasoitti tilanteen. Viimeiseen ruutuun Ninalle jäi epäonnisesti taskusta 7-10-reikä, joten ranskalaiselle riitti ehjä ruutu voittoon. Ranskalaiselle meinasi jäädä turpaosumasta reikä, mutta onnekkaasti jäi vain 6-keila paikattavaksi ja paikon hän teki. Ninalta kuitenkin hieno nousu ja kahdeksas sija.

Naisten semifinaalit:

Valerie Murat FRA – Natalie Di Martino FRA 0-2

Rikke Qwist Bork DEN – Anna Staflund SWE 2-1

Miesten semifinaalit:

Marco Reviglio ITA – Jean-Marc Lebon BEL 1-2 (uusinnan jälkeen)

Öivind Harang NOR – Gery Verbruggen BEL 0-2

Naisten finaali:

Natalie Di Martino FRA – Rikke Qwist Bork DEN 0-2

Miesten finaali:

Jean-Marc Lebon BEL – Gery Verbruggen BEL 2-1

 

Tuulan kommentit kisaviikosta:

– Onneksi oli nousujohteista pelaamista, niin jäi lopulta hyvä mieli. Singlen 12. sija oli positiivinen saavutus alkupeleihin nähden. Ja tietysti olen tyytyväinen, että joukkue taisteli hopeamitalin.

Jaanan kommentit:

– Olen onnellinen ja tyytyväinen Suomen saamista mitaleista, mutta omaan keilailuun olen kyllä tosi pettynyt.

Nina oli tyytyväinen kokonaisuuteen:

– Etukäteen ei ollut odotuksia, joten kisoista jäi positiivinen mieli. Mastersin loppu eli viimeisen ruudun 7-10-reikä jäi vähän harmittamaan, mutta tästä tuli intoa tuleviin treeneihin. Näillä melko vähäisillä keilavuosillani huomaa, että vaikeuksista on vaikea selvitä yksin. Esimerkiksi tänään Mastersissa kiitos kotijoukoille ja katsomoon hyvistä neuvoista. Itse en olisi uskaltanut lähteä pallonvaihtoon. Ja hienoa oli onnistua koko joukkueella joukkuekisassa.

Reija kertoi tunnelmistaan näin:

– Alkupäivät olivat vaikeita enkä saanut pitkään olosuhteeseen sopivaan heittoa ja pallonreaktiota. Keskustelut Suomessa olevien koutsien ja pallogurujen eli Jarmo Ahokkaan ja Sami Heinilän kanssa auttoivat avaamaan pallojen pintoja reippaasti, ja sen jälkeen palloreaktiot paranivat ja samalla luotto omaan keilaamiseenkin parani. Myös Piritan muistiinpanot viimeisimmistä kisoista Aalborgissa auttoivat vahvistamaan omia havaintojani rataeroista. Joukkuekisan semifinaalissa ja finaalissa löysin pääni sisällä oikeat ajatukset, joiden ansiosta Single-päivä ja varsinkin sen finaalipelit onnistuivat hyvin.

– Masters-päivän ensimmäinen ottelu oli varmaa suorittamista, mutta toisen ottelun ratapari aiheutti epävarmuutta, varsinkin nopeampi rata 18. Siihen vielä muutama huono avausheitto ja pari klippiä niin peli mureni.

Senioreiden EM-kisat on nyt bankettia vaille ohi. Kokonaisuudessaan Suomen joukkueelle ja kannustusjoukoille voi antaa kisoista hyvän arvosanan. Parikisan ja joukkuekisan ensimmäisen päivän vaikeuksien jälkeen noustiin taistelemaan mitaleista ja niitä saatiin joukkuepelistä ja singlestä. Ja Mastersinkin mitali jäi vain yhden ehjän ruudun vajaaksi.

Aalborg vaikenee.

Tulokset

 

Teksti: Reija Lundén

Kuva: Tuula Tamminen