Ballmaster Openin 16 parasta ovat selvillä. Toisessa finaalivaiheessa pelattiin kahdeksan sarjaa, jonka päätteeksi kovia nimiä putosi jatkosta pois. Seuraavaksi keilataan kahden kahdeksan pelaajan round robin -ottelut. Kärjessä on tällä hetkellä Tomas Käyhkö. 

Tomas Käyhkö keilasi tasaisen varmasti ja teki kahdeksaan sarjaansa tuloksen 1840. Toisena tuloksissa oli Italian Nicola Pongolini ja kolmantena loistavasti tänään keilannut Sanna Oksanen. Neljäntenä tuloksissa oli Teemu Putkisto tuloksella 1805.

Oksasen lisäksi round robinissa nähdään toinenkin naisten maajoukkuekeilaaja, kun Peppi Konsteri selvitti tiensä jatkoon 16. sijalta tuloksella 1709. Viimeinen jatkosta pudonnut oli tanskalainen Mikkel Sörensen, joka jäi Konsterin tuloksesta kahdeksan pistettä.

Tässä kohti kilpailusta putosi kovia keilaajia, muun muassa Niko Oksanen, Santtu Tahvanainen sekä ruotsalaiset William Svensson ja James Blomgren sekä muita huippukeilaajia.

Toisen finaalivaiheen kaikki tulokset 

Kärkituloksen tehnyt ja ennakkosuosikkeihin lukeutuva Tomas Käyhkö jäi viime vuonna Ballmaster Openissa round robinin päätteeksi alle 30 pisteen päähän neljän parhaan pudotuspeleistä ja se oli hänen paras sijoituksensa Ballmaster Openissa, joten nälkä on kova päästä tänään kärkisijoille.

– Vielä karsintavaiheessa oma reaktioni ja peli-idea oli sellainen, ettei sillä varmasti olisi voitosta taisteltu. Nyt lähdin vähän eri idealla pelaamaan ja se on näköjään toiminut. Nyt sain hyviä sarjoja tehtyä. Round robinissa voi käydä mitä vaan, kun mukaan tulee 30 pisteen voittobonukset ja erot ovat kuitenkin nyt pienet. Nälkä on kyllä nyt kova, kun kahtena edellisenä vuonna olen ollut lähellä kärkeä, mutta molemmilla kerroilla olen tipahtanut neljän parhaan ulkopuolelle. Toivotaan, että nyt riittäisi pitkälle, Käyhkö sanoo.

Tomas Käyhkö lähtee kärkipaikalta round robiniin.

Mukana round robinissa on myös Pyry Puharinen, joka keilasi toisessa finaalivaiheessa avaussarjaansa täydellisen 300 pisteen sarjan.

– Se oli kyllä varmasti yksi elämäni parhaista sarjoista, kun kaikki heitot lähtivät hyvin. Kerrankin isossa kilpailussa tuli 300 pisteen sarja. Sen jälkeen piti nollata mieli, kun oli kuitenkin seitsemän sarjaa jäljellä, Puharinen sanoo.

Hänen oli lopulta 12. tuloksella 1734.

– Meinasi jo epätoivo iskeä, kun 5. ja 6. sarjassa oli heikkoja tuloksia. Sitten vaihdoin palloon, jolla en ole heittänyt tässä turnauksessa kertaakaan. Sitten sain taas parempaa tulosta, ja nyt kaikki on vielä auki, kun erot ovat pienet. Nyt lähden round robiniin sillä mielellä, että kaikki pelit voitetaan, Puharinen sanoo.

Round robin alkaa Talin keilahallissa klo 15.30. 16 keilaajaa jaetaan kahteen kahdeksan pelaajan lohkoon, joista molemmista kaksi parasta jatkavat neljän parhaan pudotuspeleihin.

Seuraa round robinia suorana lähetyksenä kilpailujärjestäjän sivuilta:

Livelähetys 

Round robinin reaaliaikaiset tulokset: 

Lohko A

Lohko B