Tomas Käyhkö pystyi pitämään pintansa loppuun asti ja hän selvitti tiensä neljän parhaan joukkoon PBA Players Championshipissa ja siten suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Viimeinen kuuden sarjan peli oli Käyhkölle vaikea, varsinkin sen loppu. Paikka neljäntenä ratkesi vasta viimeisessä ruudussa. Tomaksen alku oli vakuuttava, ensin 245, sitten 216 ja vielä tanakasti 242. Kaikki näytti hyvältä, mutta 24 pisteen päässä vaani 287 täräyttänyt Chris Via. Taisto neljännestä sijasta käytiin näiden kahden välillä. Kummankin kaverin tahti hiljeni, Tomas teki 194 ja Chris 190. Tuohon sarjaan Tomas teki blokin ensimmäiset tyhjänsä. Kolmanteen ruutuun hän paikkasi pahan 3-4 reiän, mutta kuudenteen tuli klippi 3-6 kuvasta ja yhdeksänteen kymppimissi. Viidennen sarjan alkuun Via lipsautti kaksi 2-10 tyhjää, mutta yhden samanlaisen teki myös Käyhkö. Tomas sai aikaiseksi yhden tuplan, kunnes kasiruutuun jäivät keilat 3-6-10, joista hän teki missin. Ja kun kymppiin jäi taas 2-8-10, ei sarjasta kostunut kuin 172. Via puolestaan löysi kaatojyvän ja paukutti viiden jonon turvin sarjakseen 214 ja hän ohitti Käyhkön 14 pisteellä. Viimeisessä sarjassa Käyhkö teki kaatoja ja paikkoja vuorotellen ja sai väkerretyksi tuplan puolivälin jälkeen. Vialle jäi taas 2-10, joka jäi paikkaamatta. Tomas oli jo mennyt edelle, mutta jenkki taikoi vielä triplan ja otti taas haltuunsa neljännen paikan. Tomas paikkasi kasiruutuun kotiportin, teki kaadon ysiin, mutta kympin avausheitto lipsahti ylipuolelle ja jätti pystyyn viitoskeilan. Paikko ja kaato antoivat sarjaksi 207. Via heitti kaksi seiska-avausta, mutta paikkasi molemmat ryhmät. Kymppiin hänen heittonsa oli paksu ja jääneen 4-9 reiän paikkaaminen ei onnistunut. Sarjaksi hän sai 183 ja yhteistuloksessa suomalainen on kymmenen pistettä parempi. Käyhkön viimeinen blokki oli 1276 (keskiarvo 212).

Ykkössijan piti loppuun saakka EJ Tackett, vaikka Jakob Butturff häntä viimeiseen asti ahdistelikin. Eroa miesten välille jäi lopulta 26 pistettä. Matt Russo oli kolmas selvästi jääneenä, mutta reilusti edellä Käyhköä. Katkorajalla 12 joukkoon oli kolme moninkertaista major-voittajaa neljän pisteen sisällä. Dom Barrett selvisi jatkoon hikeä pyyhkäisten, mutta neljä pistettä hänen takanaan Anthony Simonsen ja Jason Belmonte päätyivät tasapisteisiin ja joutuivat uusintaan. Trevor Roberts jäi tästä kaksikosta vain tuplan verran, yhdeksän pistettä. Yhden sarjan uusinnassa en paremmuudesta tullut epäselvyyttä. Simonsen teki kaadon, paikkasi kakkosessa ja rytkytti kahdeksan kaatoa jonoon. Belmonte teki monta huonoa avausta ja sai sarjan ainoan kaatonsa vasta ysiruutuun. Simo eteni jatkopeleihin tuloksella 267-159.

Lauantaina klo 23 Suomen aikaa alkaen keilataan neljä yhden sarjan matsia: Kevin McCune – Zac Tackett, Chris Via – Anthony Simonsen, Dom Barrett – Bill O’Neill ja Jesper Svensson – Keven Williams. Sunnuntaina klo 19 alkavat paras kahteen sarjaan ottelut lauantain voittajien ja ohituskaistalta tulleiden neljän miehen välillä. Käyhkön vastustaja tulee parista Via-Simonsen.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA
Tulokset
Players Championshipin sivuille
PBA:n sivuille