Talissa keilattiin veteraanien liittomyllyt perjantaina 7. lokakuuta. Kuopioon matkasi miesten liittomyllyn voitto lähes näytöstyylillä. Naisten liittomyllyn voittajiksi kruunattiin Lahti.
Miesten finaalissa muut saivat tyytyä taisteluun kakkossijasta savolaisten tyylitellessä voittoja toisensa perään hyvillä tuloksilla. Näin nykyiseen kiertopalkintoon saadaan yksi uusi paikallisliitto kaiverrettua.
Kouvola hilasi itseään finaalivaiheessa vähän kerrallaan ylemmäksi. Viimeisessä sarjassa kouvolalaiset kohtasivat jo voiton varmistaneen Kuopion. Sarjavoitto varmistaisi Isakowin Mikon piiskaamalle joukkueelle hopeiset mitalit. Kuopiolaiset eivät päästäneet hopean kiilto silmissään pelannutta poppoota helpolla. Lopussa bonuspinnat saatiin kymenlaaksolaiset pussiin ja tarkistuslaskentaa ei tarvittu. Lohja oli hetkeä aikaisemmin kirinyt eroa umpeen ja olisi ainakin teoriassa voinut nousta pykälän päätösruuduissa.
Lohjalle pronssi varmistui käytännössä ottelussa Lahtea vastaan. Lohja otti bonuksilla parin sadan pisteen voiton ja lahtelaisten osalta homma oli siinä kohden taputeltu.
Helsingin kolmosjoukkue tuli maaliin Lahden perässä ja Hämeenlinnalle jäi A-finaalin peränpitäjän rooli, vaikka välillä kävi kolmossijan ”kantapäillä”.
Naisten finaalissa Lahti lähti heti metsästämään mestaruutta. Puolustava mestari Helsinki sai niellä tappion. Helsinki ja Turku ovat voittaneet kaikki naisten veteraanimyllyn vuorotellen ja nyt vuorossa ollut Turku nikotteli finaalin alussa ja jäi pahasti ns. lähtötelineisiin. Riihimäki pisti turuttaret ojennukseen.Toisessa sarjassa tilanne tiivistyi ja viimeiseen sarjaan lähdettiin lahtelaisten pienoisessa johdossa. Helsingille riittäisi voitto Turusta, jos Lahti häviää Riihimäelle. Ja tuo ottelu menikin jännäksi. Lopulta tulosruudun pisteissä Lahti oli yhden kepin parempi kuin Riihimäki ja sai näin tarvittavat bonukset, kisan voiton ja kiertopalkinnon.

Veteraaninaisten liittomyllyn voitti Lahti.

Lahden nousu voittoon alkoi aamulla heikosti. Finaalipaikka oli hetken jo hukassa, mutta niin sieltä vain noustiin mukaan ja aina parhaimmalle paikalle asti.Alkukilpailussa nähtiin miesten kisan tapaan tiukka sisäinen taisto finaalipaikoista. Naisten kisassa, kuten miestenkin puolella, altavastaaja nousi pääfinaaliin. Naisten alkusarjoissa Helsinki I ja II olivat koko ajan parin pisteen sisällä ja viimeiset ruudut ratkaisivat finaaliin menijän.
Miesten B-finaalissa Helsinki ykkönen oli nimensä veroisesti ykkönen nousten 1. sarjan nelossijalta vähitellen kärkeen ja piti asemansa loppuun asti. Kerava aloitti lohkon ylimmäisenä, putosi hieman kisan edetessä, mutta nousi kuin nousikin Jyväskylän ohi kakkoseksi selvästi Helsingin joukkueen perässä.
Mukana oli 26 miesten ja 6 naisten joukkuetta.
Tuloksia ja muuta tietoa kilpailuista: http://www.helsinginbowlingliitto.fi/?p=14784
LOPPUTULOKSET, naiset
1. Lahti 1714 pistettä
2. Helsinki II 1691
3. Riihimäki 1536
4. Turku 1513
 
LOPPUTULOKSET, miehet A-finaali

1 Kuopio 4520

2 Kouvola 4424
3 Lohja 4184
4 Lahti 4082
5 Helsinki III 3968
6 Hämeenlinna 3859
 
LOPPUTULOKSET, miehet B-finaali
1 Helsinki I 4437
2 Kerava 4201
3 Jyväskylä 4195
4 Riihimäki II 4093
5 Turku 4067

6 Hyvinkää 3871 

Teksti ja kuvat: Risto Spora, HBL