Maanantaina keilattiin kaksi erää miesten ja naisten SM-kilpailuissa. Aamuerässä nähtiin muutama tulos, joiden heittäjät joutuvat jännittämään riittääkö tulos A-finaaliin.

Erän paras oli lopulta Rauman GH:n Mika Savinainen tuloksella 1694. Mika päihitti seurakaverinsa Tero Järvisen kymmenellä pisteellä. Erän kolmas oli Lahden Valtin Niko Liukkonen, jonka tulos 1678 saattaa olla siinä ja siinä riittääkö. Kuuden pelatun erän jälkeen Nikon tulos oikeuttaa sijalle 11.

Miesten B-tasolla aamuerässä nähtiin toinen paritulos, kun Tampereen Veijareita edustava Ossi Öisti keilasi 1607. Naisten puolella aamuerässä B-tason kärkeen keilasi Hämeenlinnan KiKen Tuija Jokinen tuloksella 1360.

Iltapäivän erässä TPS:n miehet heittivät lujaa, kun erän viidestä parhaasta tuloksesta neljä oli turkulaisia. Harmittavasti kaikki eivät olleet mahtuneet samaan joukkueeseen, niin uusi kärkitulos jäi syntymättä joukkuekisassa.

Henkilökohtaisessa kisassa sellainen kuitenkin syntyi, kun TPS:n nuori 19-vuotias Jonne Kaisku näytti muille pelaamisen mallia keilaamalla uudeksi johtotulokseksi tasan 1900 pistettä.

TPS:n rintaman rikkoi erän toiseksi ja koko kisan viidenneksi parhaan tuloksen tehnyt Lahden SBF seuraa edustava Jouni Helminen. Jounille tänään tulokseksi 1781. Muita parituloksen tehneitä olivat TPS:n kolmikko Jere Oksanen 1680, Lassi Aalto 1676 ja Topi Myllymäki 1638 sekä Järvenpään BDT:n Arto Piiponniemi 1615.

Naisten puolella Raision Nasevia edustava Petra Eriksson-Sola keilasi kolmanneksi tuloksella 1504.

SM-kilpailuiden lisätiedot

Kuva ja teksti: Jukka Savolainen