Uutiset
Uutiset
Keilailuliittoa ja kilpailijoita koskevat uutiset luettavissa aikajärjestyksessä.
Kerran vielä! Suomen junioreiden EM-joukkue Mastersissa sunnuntaina – Markus Lahdelle pronssia
Suomen junioreiden EM-joukkueen kaikki pelaajat keilaavat klo 10.00 alkaen Mastersissa, jossa tytöt ja pojat ovat samaan aikaan radoilla. Tiiamari Laukkanen ja Markus Lahti aloittavat suoraan toiselta kierrokselta, muut kuusi suomalaispelaajaa [...]
Tiiamari Laukkaselle EM-kultaa All Eventissä ja pronssia singlessä – ”Onnellisuus on päällimmäisenä mielessä”
Tiiamari Laukkanen keilasi lauantaina unelmistaan totta ja saavutti junioreiden EM-kilpailuiden All Eventin Euroopan mestaruuden sekä pronssin singlessä. Upeat kisat pelannut Tiiamari Laukkanen oli turnauksessa tehokkain keilaaja henkilökohtaisissa tuloksissa parikilpailussa ja [...]
Tiiamari Laukkaselle All Eventin Euroopan mestaruus ja mitali singlestä – välierä klo 18.30
Tiiamari Laukkasen keilasi junioreiden EM-kilpailuissa tyttöjen All Eventin Euroopan mestariksi. Lisäksi Laukkanen oli lauantaina singlen ykköskeilaaja, joten Laukkanen varmisti kuuden sarjan tuloksellaan 1271 kaksi henkilökohtaista mitalia. All Eventissä lasketaan yhteen [...]

EM-kilpailut jatkuvat tyttöjen singlellä lauantaina
Junioreiden EM-kilpailuita on jäljellä kaksi päivää. Lauantaina keilataan tyttöjen single, jossa Tiiamari Laukkanen ja Stella Lökfors aloittavat ensimmäisessä erässä klo 10.00 alkaen. Emma Palermaa ja Melina Vikström pelaavat toisessa erässä [...]
Pojilla haasteellinen päivä singlessä perjantaina
Junioreiden EM-kilpailuissa keilattiin perjantaina single, jossa suomalaiset jäivät mitalisijoitusten ulkopuolelle. Päivän parhaan tuloksen keilasi hyvin pelannut Roni Leskinen, joka oli singlessä lopulta seitsemäs tuloksella 1381. Kaikki Suomen poikien joukkueen pelaajat [...]