Veteraanien valtakunnansarjat pyörähtivät usean kuukauden tauon jälkeen käyntiin tällä viikolla. Pelejä jatketaan ensi viikon torstaina ja ne saadaan toivon mukaan päätökseen kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Mestaruussarjan finaali ja ykkössarjan karsinnat on tarkoitus pelata torstaina 17. kesäkuuta myöhemmin ilmoitettavissa halleissa.

Mestaruussarjassa ykköslohko aloitti kaksoiskierroksensa keskiviikkona Eurassa. Kotijoukkue GS oli siellä kierroksen ykkönen neljällä voitollaan viidestä, ainoa tappio tuli kierroksen viimeisessä ottelussa Pietarsaaren FoBK:lle. Jyväskylä JBC voitti myös neljä ottelua ja oli kokonaistilanteessa toisena GS:n jälkeen. Kaksoiskierroksen toinen osa pelattiin torstaina Tampereen Kaupissa. Jyväskyläläiset voittivat siellä kaikki viisi peliään ja nousivat lohkon kärkeen ohi vain kaksi peliään voittaneen GS:n. Putoamassa ovat Tampereen Veijarit ja FoBK, myös neljäntenä oleva Oulun OPS on vaaravyöhykkeessä.

Mestaruussarjan kakkoslohko pelasi torstain kierroksensa Mikkelissä. Savonlinnan Purilaat oli siellä kierroksen paras kolmella voitollaan ennen myös kolmeen voittoon yltänyttä Kouvolan Nuppia. Kierros oli varsin tasainen, niinpä Mikkeliin kärjessä tullut Helsingin Tornados säilytti kärkipaikkansa 36 pisteen erolla ennen toiseksi noussutta Nuppia. Nyt putoamassa ovat Purilaat ja Varkauden Ysisata, mutta tilanne voi tältä osin vielä muuttua, niin tasainen lohko on.

Kolmoslohko pelasi Helsingin Talissa. Lohjan RäMe ja Tapiolan Patteri voittivat siellä neljä peliään viidestä ja miehittivät kierroksen kärkipaikat tässä järjestyksessä. Ne myös ovat kokonaistilanteessa lohkon kärjessä, mutta päinvastaisessa järjestyksessä Patteri ykkösenä ja RäMe kakkosena. Putoamassa ovat nyt Keravan Jackpot ja Riihimäen TaKu, myös Helsingin Boltsi-72 ja Turun SC ovat putoamisuhan alaisina.

Ykkössarjassa lohkojen kärkipaikkoja lohkojärjestyksessä pitävät hallussaan Pietarsaaren Drott (+524), Kuopion Tiimi (+171), Tampereen TKK (+65), Turun TuWe (+204), Lohjan RäMe 2 (+431) ja Lahden Kaato (+193). Vahvimmin nousupaikassa kiinni on ykköslohkon Drott, sillä se on kasvattanut reilun 500 pisteen eron kakkosena olevaan Oulun OPS:n. Tiukinta on kolmoslohkossa, missä TKK on vain 65 pistettä Hämeenlinnan Kiilan edellä. (Suluissa ero lohkokakkoseen).

Kakkossarjassa lohkojensa kärjessä ovat Oulun OPS 2 (+300), Raahen Tasku (+149),  KV-Kokkola (+337) (pelattu vain kaksi kierrosta), Pietarsaaren Drott 2 (+41), Varkauden Mainarit (+657), Ylä-Savon IiBo (+16), Äänekosken X300 (+446), Lappeenrannan X-COMPANY (+567), Keurusselän Ka-Ke (+57), Hämeenlinnan Juvel-Team (+505), Porin Ke-Ka-53 (+306), Tampereen Veijarit (+201), Kotkan Ysi-Kymppi (+785), Lohjan KalKe-70 (+62), Turun TPS (+263), Turun TuSKa (+212), Hyvinkään Jassit (+93), Tuusulan HylSy (+54), Helsingin OB (+84), Helsingin GB (+1519) ja Vantaan SP (+494). Kuten suluissa oleva piste-ero kunkin lohkon kakkoseen kertoo, vain muutamassa lohkossa nousukarsija alkaa olla selvillä, suurimmassa osassa lohkoista siitä käydään vielä tiukkaa kamppailua.

Valtakunnansarjan tulossivulle

Keilailuterveisin, tullaan vain terveinä keilaamaan

Jaakko Virkajärvi