PBA Shark Championship päätti kaksiviikkoisen World Series of Bowlingin kisaryppään. 48 jalkaa pitkä hoito tarkoittaa sitä, että kuiva alue radan lopussa on vain neljä metriä pitkä. Isoja koukkuja ei nähty, paitsi jälleen Jason Belmontella. Tällä kertaa Belmon koukkuilu ei riittänyt voittoon, vaan hän hävisi kolmannen ottelunsa.

Loppuottelussa oli vastakkain kaksi alle kolmekymppistä kaveria, joista kumpikaan ei ollut voittanut PBA-turnausta. Keven Williams keilaa vasemmalta puolelta kahdella kädellä, AJ Chapman perinteisellä tavalla oikealla kädellä. Williams aloitti sarjansa tuplalla, sitten kaatohana sulkeutui, vain yksi kaato lisää kasiruutuun saakka. Chapman puolestaan teki alkuun kaadon, sitten kertyi neljä yhden keilan paikkoa peräkkäin. Puolivälissä Williams johti yhdeksällä pisteellä. Chapman löysi kaatopaikan ja teki triplan ja nousi 12 pisteen johtoon kahdeksanteen ruutuun. Ysissä vajaasta jäi kaksi keilaa, jotka hän paikkasi. Kymppiin syntyi ensin kaksi komeaa kaatoa, mutta viimeinen heitto meni pieleen ja jätti kolmosen ja kympin. Williams tuli kymppiruutuun ja vaatimus oli kaksi kaatoa ja yhdeksän keilaa voittoon. Hän teki yhden kaadon, sitten toisen ja vielä kolmannen ja voitti elämänsä ensimmäisen PBA-tittelin tuloksin 225-223. Ja huuto oli kauhea!

Haastattelussa tuli perinteinen kommentti: ”En vielä ymmärrä tätä, mutta kyllä nyt tuntuu hyvältä.”

Illan ensimmäisessä ottelussa otettiin edellisillan loppuottelun uusinta Anthony Simonsenin ja Jason Belmonten välillä. Simonsen paikkasi ensimmäisen ruutunsa, Belmonte kaatoi. Seuraavat viisi ruutua olivat pelkkiä kaatoja molemmilla. Seiskaruutuun Simo teki tyhjän 4-9 reiästä, mutta Belmo ei kaveria jättänyt, vaan tömäytti oman reikänsä ja tyhjän siitä. Yhtä jalkaa mentiin myös loppu, molemmille neljä kaatoa, vasta ylimääräisessä tuli eroa, mutta peli oli ratkennut jo ennen sitä. Belmo voitti taas, nyt pisteet olivat 264–250.

Toisessa matsissa Belmon ei tarvinnut jännittää loppuun saakka. Jason Sterner teki 2-4 ruutuihin kolme reikää, kaksi 7-10:ä peräkkäin ja sitten 3-4-6-7, tyhjät kaikista. Kun Belmonte aloitti viidellä kaadolla, ei voittajasta enää ollut epäilystä, odotettiin vain loppulukuja. Belmonte vei sarjan 236-203.

AJ Chapman oli voittanut Belmonten iltapäivän uloslyönnissä 3-1. Nyt tuli uusinta. Chapman aloitti neljällä kaadolla. Belmo teki alkuun tuplan, mutta sitten pelipaikka tuntui katoavan, hän joutui vaihtamaan palloa ja kipusi pelaamaan jälleen kuutosmerkin kautta. Belmon viitosruudun reiän myötä Chapman johti puolisarjassa 32 pisteellä. Kun Chapman ei muutamaan ruutuun kaatoja tehnyt, kipusi homman taas löytänyt Belmo neljällä kaadolla pisteen päähän ennen viimeistä ruutua. Kymppiruutuun hänelle jäi imuysi ja Chapman sinetöi sarjavoittonsa lopputuplalla 237-225.

PBA:n urakka Milwaukeessa päättyi tähän otteluun. Mutta kauan ei huilia kestä. Texasin Lubbockissa keilataan jo perjantaina esikarsintaa Lubbock Sports Openiin. Siellä mukana ovat Tomas Käyhkö, Jarno Lahti ja Santtu Tahvanainen yrittämässä päästä mukaan varsinaiseen kisaan, jossa radoille astuu myös Osku Palermaa. Pääkisa alkaa lauantaina.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

PBA:n sivuille