Seniorien mestaruussarjan runkosarjan viimeinen kierros keilataan tulevana lauantaina Hämeenlinnan hallissa. Enää vain tällä kierroksella keilataan seitsemän ottelua, sen jälkeen kaikki joukkueet ovat keilanneet 35 matsia. Loppusarjaan pääsee kuusi parasta joukkuetta, kaksi heikointa jää ulkopuolelle ja ne karsivat sarjapaikastaan ykkösen parhaiden joukkueiden kanssa. Melko varmaa on, että nuo kaksi rannalle jäävää ovat hämeenlinnalainen Juvel-Team ja helsinkiläinen Jyrä. Nämä kaksi ovat ainoat porukat, joiden kausikeskiarvo on alle 800 pisteen ja eroa kuudenteen tilaan on reilut tuhat pistettä.

Loppusarjaan menevät kuusi joukkuetta ovat sen verran tiiviissä nipussa, että kun kaikki kohtaavat toisensa vielä kolme kertaa, on vaikea lähteä nimeämään niitä kolmea, jotka etenevät mitalipeleihin. TKK Tampereelta johtaa sarjaa 300 pisteen turvin ja neljänteen sijaan on rakoa 800 pistettä, mutta sarjoja on vielä niin paljon, että edes hallitsevan mestarin paikka loppupeleissä ei ole kirkossa kuulutettu. Varsinkin kun Hämeenlinnan kierroksella joukkueesta puuttuu porukan kovin, ainakin keskiarvojen perusteella, syömähammas Petri Mannonen. Hän on työmatkalla ja siksi pois tänä viikonloppuna. Ennen tulevaa kierrosta kahdeksantena oleva Varkauden Ysisata on kärkeä jäljessä toista tuhatta pistettä, mutta kolmossijaan eroa on vain reilut 500 tikkiä, mikä ei todellakaan ole mahdoton matka kiinni kurottavaksi. Ja muut joukkueet sitten mahtuvat tuohon väliin, joten kovasti on tulossa mielenkiintoinen loppukausi.

Hämeenlinnan hallin radoille on suunniteltu laitettavaksi suhteellisen, ainakin paperilla, helpon näköinen hoito. Pituutta olosuhteella on lyhyehkö 39 jalkaa (vajaat 12 metriä) ja reunan ja keskustan välinen suhde on vasemmalla 3,7 ja oikealla 4,2. Nuo lukemat antavat odottaa helposti taskuun osuvia heittoja. Kun öljyn kokonaismäärä on vain 20,8 ml rataa kohti, lienee useamman kaverin etukäteissuunnitelmissa uretaanipallon käyttö radan reunasta. Nurkkakeilojen putoaminen on ratkaisevaa tulostason kannalta.

Kierros Hämeenlinnassa alkaa lauantaina klo 11.00 ja päättyy viiden tienovilla illalla.

 

Pekka Korpi

Sarjatilanne

Ratahoito