Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen ja seuratoiminnan lisäämiseen kesäkuukausina.

Seuratoiminnan kehittämistuen päätavoitteena on lisätä mielekästä ja turvallista kesätoimintaa lapsille ja nuorille. Avustuksella halutaan myös vahvistaa nuoren roolia seuratoiminnassa ja ehkäistä liikunnasta luopumista.

Avustuksella edistetään valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen sisältyvää ministeriön tavoitetta tukea kaikille avointa paikallista seuratoimintaa. Lisäksi avustuksella edistetään hallitusohjelman kirjausta ”Urheiluseurat vahvistavat yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta”.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset; liikunta- ja urheiluseurat. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena hankeavustuksena. Avustusta voivat hakea yhdistykset ja seurat myös yhteistyössä.

Avustuksiin on käytettävissä noin 2 miljoonaa euroa.

Päätökset avustuksista tehdään huhtikuun lopussa / toukokuun alussa 2026. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Hakuaika alkaa 2.3.2026 ja päättyy 30.3.2026 klo 16.15.

Seuratoiminnan kehittämistukea haetaan sähköisen asiointipalvelun kautta. Pääset suoraan hakuilmoitukseen tästä.

 

Infotilaisuus seuroille

Seuroille järjestetään infotilaisuus tuen hakemisesta keskiviikkona 4.3.2026 klo 16.30-17.30. Tilaisuutta ei tallenneta. Pääset ilmoittautumaan tilaisuuteen tämän linkin kautta.

 

Lisätiedot:

Sari Virta, ylitarkastaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö, sari.virta@gov.fi
Simo Uosukainen, koulutuskoordinaattori, Suomen Keilailuliitto, simo.uosukainen@keilailu.fi

Hankeavustukset seuratoiminnan kehittämiseen (seuratuki) 2026 – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö