Miesten B-tason SM-finaali saatiin päätökseen Porissa. Päivä alkoi kahdeksan sarjan osiolla, jonka jälkeen kahdeksan parasta keilaajaa pelasivat round robin -pelivaiheen. Kolmen parhaan mitalipeleissä Anssi Leppänen keilasi itsensä tasaisen varmalla suorituksella Suomen mestariksi!

Miesten B-tason SM-finaalit ovat päättyneet. Päivä aloitettiin klo 10.00 kahdeksan sarjan osiolla. Kahdeksan sarjan jälkeen 40 finalistista kahdeksan parasta jatkoivat round robin -vaiheeseen. Päivän päättivät mitalipelit, jotka päättyivät Anssi Leppäsen kultajuhliin.

Semifinaali 1. sarja 2. sarja Yhteensä
Anssi Leppänen 192 194 386
Mika Vallasvuo 140 193 333

 

Finaali 1. sarja 2. sarja Yhteensä
Anssi Leppänen 187 179 366
Eemil Hyrkkö 139 171 310

 

Semifinaalissa Leppänen heitti tasaisesti taskuun ja teki varmalla paikkopelillä hyvää tulosta, kun pitkiä kaatojonoja ei syntynyt. Vallasvuolla oli vaikeuksia osua taskuun ja ensimmäisessä sarjassa pystyyn jäi varsin vaikeita kuvioita. Toiseen sarjaan Vallasvuo paransi selvästi, mutta Leppäsen ensimmäisessä sarjassa saama etumatka oli liikaa.

Finaalin ensimmäinen sarja oli kuin toisinto semifinaalista. Hyrkkö oli Vallasvuon tavoin suurissa vaikeuksissa, reikiä jäi, eikä kaatoideaa oikein löytynyt. Leppänen veikin ensimmäisen sarjan selvästi 187–139. Toisessa sarjassa kumpikaan ei löytänyt enää parasta peli-ideaa ja kun sarja meni Leppäselle 179–177, juhli Leppänen Suomen mestaruutta yhteispistein 366–310.

– Vähän epätodelliset fiilikset. Tuntuu, että pääsin aina jostain takaportin kautta jatkoon ja sain tehtyä hyvän sarjan juuri oikealla hetkellä. Tulostasoni parani hieman loppua kohden, mutta yleisesti keilaaminen tuntui koko päivän aika hankalalta, Anssi Leppänen totesi voiton jälkeen

– Mitalipeleissä olimme kaikki jo aika väsyneitä. Yritin kaikkeni, että häviäisin, mutten onnistunut, Leppänen nauroi kuvaten mitalipelien matalaa tulostasoa.

 

Alkuosion, round robinin ja mitalipelien tulokset tästä linkistä

Koko päivän alusta alkaen johdossa ollut Eemil Hyrkkö piti kärkipaikkansa myös round robinin jälkeen tuloksella 3192. Toiseksi tuli vain 11 pisteen erolla kärkeen Mika Vallasvuo. Kolmanneksi nousi viimeisen sarjan kirillään Anssi Leppänen (3039). Leppänen voitti viimeisessä ottelussaan Jonne Kaiskun 229–180 ja Kaisku jäi mitalipeleistä vain 18 pisteen päähän.

Round robinin lopputulokset:

1. ottelut
Anssi Leppänen 182 – Pertti Järvinen 164
Harri Nurminen 209 – Anton Leppänen 211
Eemil Hyrkkö 190 – Mika Vallasvuo 203
Jonne Kaisku 193 – Kalevi Estola 159

2. ottelut
Vallasvuo 156 – Kaisku 235
Hyrkkö 199 – Estola 147
Ans. Leppänen 240 – A. Leppänen 169
Nurminen 160 – Järvinen 165

3. ottelut
Järvinen 198 – A. Leppänen 140
Ans. Leppänen 164 – Nurminen 190
Kaisku 166 – Hyrkkö 181
Estola 141 – Vallasvuo 175

4. ottelut

Kaisku 168 – Nurminen 138
Järvinen 187 – Vallasvuo 197
A. Leppänen 193 – Estola 167
Hyrkkö 228 – Ans. Leppänen 198

5. ottelut

Estola 156 – Ans. Leppänen 170
A. Leppänen 210 – Hyrkkö 215
Järvinen 195 – Kaisku 200
Vallasvuo 191 – Nurminen 139

6. ottelut

Nurminen 185 – Hyrkkö 156
Estola 170 – Järvinen 177
Vallasvuo 226 – Ans. Leppänen 178
A. Leppänen 143 – Kaisku 157

7. ottelut

A. Leppänen 169 – Vallasvuo 229
Kaisku 180 – Ans. Leppänen 229
Estola 180 – Nurminen 207
Järvinen 208 – Hyrkkö 211

Round robin -pelivaiheeseen jatkaneet:

Eemil Hyrkkö 1662
Mika Vallasvuo 1624
Jonne Kaisku 1572
Anssi Leppänen 1558
Kalevi Estola 1554
Harri Nurminen 1552
Pertti Järvinen 1518
Anton Leppänen 1512

 

1. sarja

SM-kisojen alkukarsinnan ylivoimaisesti voittanut Eemil Hyrkkö aloitti myös finaalin parhaiten 224-sarjalla. Jukka Hooli seurasi lähellä 212-sarjallaan, eikä Lasse Tunkkari jäänyt kauas heitettyään 210. Myös Pekka Tuominen (206) rikkoi 200 pisteen rajan.

2. sarja

Tuominen nousi kärkeen heitettyään toiseen sarjaan 223. Hyrkkö heitti 202 ja jatkoi täten toisella sijalla. Nuori Anton Leppänen nakutti 222 ja nousi kolmanneksi. Mika Vallasvuo nosti itsensä 226-sarjalla neljännelle sijalle.

3. sarja

Hyrkkö jatkoi tasaisen varmasti, nyt tuli tulosta tasan 200, mikä nosti hänet takaisin kärkeen, kun Tuominen sai kasaan vain 171. Jari Viinanen nousee nyt jo toiseksi. Ensin Viinaselle toiseen sarjaan tulosta 223 ja nyt mukavasti 233. Hyrkön ja Viinasen lisäksi parituloksessa ovat Anton Leppänen (607) ja Tuominen (600).

4. sarja

Anton Leppänen tykitti 244, mikä nosti hänet kärkeen neljän sarjan yhteistuloksella 851. Hyrkkö heitti 224 ja on nyt toisena (850) pisteen erolla Leppäseen. Jonne Kaisku hurjasteli peräti 265, mikä nosti hänet kertaheitolla 12. sijalta kolmanneksi yhteistuloksella 815.

5. sarja

Anton Leppänen tipahti kärjestä kolmanneksi, kun viides sarja toi tulosta vain 166. Hyrkölle tuli toistaiseksi päivän heikoin sarja, 192, mutta se riitti nostamaan hänet takaisin ykköseksi (viiteen sarjaan 1042). Kaisku heitti 206 ja jatkaa nyt toisena (1021). Kahdeksannella sijalla, eli viimeisellä jatkopaikalla on Timo Saikkonen tuloksella 957.

6. sarja

Hyrkkö paransi edellissarjasta huomattavasti – nyt tulosta 257 ja kuuden sarjan tulokseksi 1299. Tällä irtoaa tässä vaiheessa jo 77 pisteen johto ennen toiseksi noussutta Vallasvuota (1222). Kolmantena on Kaisku tuloksella 1212.

7. sarja

Hyrkkö jatkaa kärjessä, mutta ero kaventuu, kun Hyrkkö heittää 193 ja Vallasvuo vastaa 225. Seitsemään sarjaan Hyrköllä nyt 1492 ja Vallasvuolla 1447. Kolmannella sijalla yhä Kaisku tuloksella 1402. Viimeisellä jatkopaikalla ennen kahdeksatta sarjaa on Anton Leppänen tuloksella 1336.

8. sarja

Alkuosion viimeinen sarja tuotti jo monelle hankaluuksia ja kaadot olivat paikoin tiukassa. Hyrkölle tuli sarjaksi vain 170, mutta kärkipaikka säilyi, kun lähimpänä väijynyt Vallasvuo sai hänkin vain 177. Kaiskulle niin ikään vain 170, mutta kolmossija pysyi. Anssi Leppäsellä kaadot eivät olleet tiukassa ja 227-sarja nosti hänet neljänneksi.

Viimeisenä round robiniin tiensä selvitti Anton Leppänen tuloksella 1512. Jukka Hooli (1507) jäi jatkopaikasta vain viiden pisteen päähän.

 

Teksti & kuvat: Markus Viljanen