Jason Belmonte voitti uransa 13. major-tittelin, johon kukaan ennen häntä ei ole pystynyt. PBA World Championshipin loppuottelussa kaatui sama mies, kuin pari viikkoa sitten U.S. Openissa, Anthony Simonsen. Voittonsa myötä Belmontesta tuli PBA-historian menestyksekkäin keilaaja arvoturnauksissa.

Belmonte kaatoi Simonsenin sarjoin 213-190. Molemmat miehet keilasivat radan vasemmalta puolelta, Belmonte kuutosmerkistä ja Simonsen viitosesta. Loppuottelu ratkesi käytännössä jo alkuruutuihin, kun Simonsen jätti kahdesti 2-4-5-10 reiät, joita kumpaakaan hän ei pystynyt paikkaamaan. Belmonte vastasi viiden kaadon jonolla, ja homma oli oikeastaan siinä. Lopussa Simonsen teki pari kaatoa ja Belmo kymppiruutuun tyhjän 2-8-10 reiästä, mutta sillä ei ollut enää merkitystä. Belmonte viittilöi perhettään, kolmea lasta ja vaimoaan, saapumaan radalle jo ennen viimeistä heittoaan, kun homma oli jo selvä.

Ilman yleisöä keilatun TV-lähetyksen ensimmäisessä ottelussa Francois Lavoie voitti Chris Vian kaatoiloittelussa pistein 269-258. Tuossa ottelussa molemmat keilaajat pelasivat kakkosmerkin tienoilta, Lavoie reaktiivipallolla ja kahta kättä käyttävä Via uretaanilla. Toisessa matsissa kahden käden mies Simonsen pelasi suunnilleen viitosmerkistä ja hän kaatoi Lavoien 224-204.

Semifinaalissa Texasin ihmemies Simonsen sai vastaansa Indianan kierrehirmun EJ Tackettin. Nimitykset perustuvat siihen, että Tackett laittaa yhdellä kädellä palloonsa enemmän kierroksia, kuin kahta kättä käyttävä nuori ja menestyksekäs Simonsen. Kierroksia tai ei, Tackett teki alkuun pari tyhjää, ja päästi Simonsenin karkuun. Loppulukemat olivat 215-177 Simonsenin hyväksi.

Belmonte tienasi voitostaan komeat 150 000 dollaria, Simonsen sai 70 000, Tackett 40 000, Lavoie 30 000 ja Via 20 000 taalaa.

PBA:n kausi päättyi näillä näkymin tähän, PBA Playoffs on aikataulutettu huhti-toukokuulle, mutta sen pelaamisesta ei ole vielä tietoa.

 

PBA:n sivuille

Pekka Korpi