PBA Bowlerstore.com Classic jatkui neljän sarjan blokilla, joiden jälkeen keilaajajoukko karsittiin kuuteentoista. Mukaan laskettiin tietenkin karsinnan kahdeksan sarjaa, joten jatkopaikat ratkottiin 12 sarjan tulosten mukaan. Tulostaso ei noussut mihinkään, vaan paikka jatkopeleihin irtosi tuloksella 2443 (keskiarvo 203,6), joten Bear-hoito tuntuu kovin hankalalta. Neljän sarjan blokkiin päälle parivauhtia pelasi vain 15 miestä. Pelipaikka nousi kovin ylös, muutama kaveri veteli jo kuutosmerkistä. Ja kun jatkossa ei tehdä hoitoja, nähdään iltaerissä palloja, jotka lentävät ilmassa tähtäysnuolille ja ylikin.

Kärkipäässä Darren Tang keilasi kuitenkin hyvää peliä. Hän teki neljään sarjaan 863 ja yhteensä hänellä on 2603 (216,9). Blokin parhaan tuloksen, 921 (230,2) teki Kyle Troup, joka nousi jaetulle kakkossijalle yhdessä Nicholas Paten kanssa tuloksella 2558 (213,2).

Viimeinen jatkaja on Jakob Butturff, joka putosi eilisen kolmossijalta tehtyään vain 722, mikä oli koko porukan kolmanneksi huonoin. Yhteistulos 2443 riitti kuitenkin jatkopaikalle, jossa ensin keilataan kolme sarjaa, pudotetaan kahdeksan ukkoa pois ja vielä kaksi sarjaa, jonka jälkeen selvillä ovat ne neljä, jotka pelaavat porraspelissä voittorahoista.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA

PBA:n sivuille