EM-kilpailuiden trion karsinta pelataan maanantain ja tiistain aikana. Maanantaina molemmat suomalaistriot keilasivat ensimmäiset kolmen sarjan blokkinsa, minkä päätteeksi Kimmo Lehtonen, Joonas Jähi ja Osku Palermaa ovat tällä hetkellä viidennellä sijalla. Tomas Käyhköllä, Juho Rissasella ja Niko Oksasella oli haasteellinen päivä, mutta matkaa neljän parhaan joukkoon on karsinnan puolivälissä vain 120 pistettä. Päivän vahvin suomalaispelaaja oli Joonas Jähi, joka nousi kolmen sarjan tuloksella 756 All Eventsissä jo kolmannelle sijalle. Tomas Käyhkö puolestaan jatkaa All Eventsin kärjessä.

Trion kärkisijoilla Ruotsalaiset ovat jälleen vahvoilla. Päivän ykköstuloksen keilasivat Martin Larsen, Jesper Svensson ja James Blomgren tuloksella 2074. Toisena ovat Tanskan Thomas Larsen, Jesper Agerbo ja Carsten Hansen tuloksella 2025 ja kolmantena Ruotsin toinen trio Markus Jansson, Pontus Anderrson ja William Svensson tuloksella 1995.

Tomas Käyhkö, Juho Rissanen ja Niko Oksanen ovat kolmen pelatun sarjan jälkeen 11. sijalla, kun kolmikolla oli omat haasteensa radoilla. Yhteispisteet 1867 sarjoin 617, 658 ja 592.

Suomen päävalmentaja Jarmo Ahokas kertoo, mikä teki radoista varsinkin iltapäivän blokissa haasteelliseen suomalaisille sekä monien muiden maiden trioille, kun jälkimmäisen blokin tulostaso jäi selvästi alemmas kuin aamupäivän avausblokissa.

– Yhteenvetona voisi sanoa, että radan alkupää oli nihkeämpi ja sitten perän pito huonompi. Se aiheutti pelaajille sitä, että pelialue pieneni. Silloin pelaaja joutuu pelata tiukempaa linjaa ja heitosta lähtee rentoutta pois, Ahokas sanoo.

Hyvin Käyhkö, Rissanen ja Oksanen kuitenkin säilyttivät kaiken avoimena tiistaille, ja molemmat Suomen triot pelaavat edelleen mitalipelipaikoista.

Tomas Käyhkö on All Eventsin kärjessä.

Kimmo Lehtonen, Joonas Jähi ja Osku Palermaa ovat hyvissä asemissa viidennellä sijalla tuloksella 1970 (621, 671, 678).

Jähi keilasi loistavasti tuloksen 756 ja nousi All Eventsissä kolmannelle sijalle, 15 pelattuun sarjaan 3440 pistettä keskiarvolla 229,3. Myös Käyhkö keilasi haasteista huolimatta 665 pistettä ja johtaa edelleen All Eventsiä reilulla sadan pisteen erolla Ruotsin Jesper Svenssoniin. Käyhkön 15 sarjan tulos on 3549 keskiarvolla 236,6.

Jähi kommentoi omaa peliään seuraavanlaisesti maanantaina.

– Samalla pallolla pelasin tänään, mutta hieman eri tekniikalla, ja kun se lähti toimimaan tajusin, että näin pystyn pelaamaan loppupäivän. Hyvin kulki tänään, vaikkakin alkuun radoilla meni uretaanipalloja ja se aiheutti vähän hämmennystä. Henkilökohtaisesti kisat ovat menneet nousujohteisesti. Parikilpailussa oli haasteita pallon menemisen kanssa, mutta hyvä on fiilis ja henkilökohtaisesti on mennyt hyvin. En kuitenkaan mieti sitä liikaa, koska nyt haluan vain, että me saisimme triona mitalin. Nyt on hyvät lähtökohdat huomiseen, mutta pienissä asioissa pitää parantaa, Jähi kertoo.

Ahokas lähtee luottavaisena tiistain trion jälkimmäisiin blokkeihin.

– Ei ollut meidän kummallekaan triolle nappionnistumista tänään, ja tämä päivä osoitti, etteivät mitalit ole todellakaan mikään itsestään selvä asia, vaan kovan työn ja onnistumisten takana. Vaikka ensimmäisistä osioista tulikin mitaleita Suomeen, niin sen ei pidä antaa hämätä. Meillä on kuitenkin kaikki auki huomiselle ja lähdetään tiistaina pelaamaan heitto kerrallaan. Meillä on tässä niin hyviä pelaajia, että kaikki mahdollisuudet on tehdä isoa tulosta ja pelata huomenna mitaleista, Ahokas sanoo.

Trion mitalipelit keilataan tiistaina heti karsinnan päätteeksi klo 16.30 alkaen. Yle Areena lähettää trion loppuottelun suorana klo 18.05 alkaen ja jälkilähetys Yle TV2 -kanavalla klo 22.30.

Tiistain aikataulu:

09.00-11.45 Trio 3 sarjaa (Käyhkö, Rissanen ja Oksanen)
12.45-15.30 Trio 3 sarjaa (Lehtonen, Jähi ja Palermaa)
16.30-17.30 Trio välierät
18.05-19.05 Trio loppuottelu (Live Yle Areena)
19.10-19.30 Trio palkintojenjako

EM-kilpailuiden tulossivu

EM-kilpailuiden kotisivut