Weber Cupin kolmas kierros toi viimein hieman helpotusta Euroopan tappiokierteeseen. Kuusi ottelua tasattiin 3-3, eikä ero siis enää kasvanut. Se on kuitenkin suuri, seitsemän pistettä, 6-13. Osku Palermaa keilasi kaksi hienoa sarjaa ja pääsi viimein pisteiden makuun.

 

Iltapäivän ensimmäisessä sarjassa Palermaa kohtasi viime vuoden matsin arvokkaimman keilaajan, Anthony Simonsenin. Osku sai viimeinkin pelinsä kulkemaan, mutta voittoon hän ei silti kyennyt. Simonsen vei suurinumeroisen pelin 278-265.

Thomas Larsen ei tunnu kuvia kumartavan. Cupin ensikertalainen paukutti EJ Tackettin nurin kymmenen kaadon jonolla 288-278.

Kolmanteen sarjaan Larsen ja Tackett jäivät radalle, jonne tulivat myös Dom Barrett ja Simonsen. Eurooppalaiset aloittivat hyvin ja ottivat johdon, mutta Barrettin peli yski loppusarjassa ja amerikkalaiset kirivät sarjan tasoihin 244-244. Uusinnan kaikki aloittivat kaadoilla, mutta toiseen heittoonsa Barrett jätti kolme keilaa, kun taas Simonsen paukutti lopun umpeen ja jenkit veivät pisteen tuloksin 90-67.

Myös päivän neljäs sarja meni uusintaheittoihin. Jesper Svensson ja Bill O’Neill tasasivat tuloksen 267-267, pelattiin kahden ruudun uusinta. Jeppe takoi neljä kaatoa, Bill jätti toisellaan kaksi keilaa seisomaan. Ruotsalainen saalisti jo kisan neljännen pisteensä lukemin 60-38.

Euroopan orastava erävoitto kuitenkin kaatui seuraavassa paripelissä, jossa englantilaiset Barrett ja Stu Williams kompuroivat heti avausruudussa ja Kyle Troup yhdessä Chris Barnesin kanssa saivat helpon sarjavoiton 254-210.

Viimeiseen sarjaan olivat jälleen fanit äänestäneet keilaajat. Euroopalta radalle tulivat Osku ja Jeppe, Yhdysvalloilta Kyle ja Anthony. Peli oli kovatasoinen ja äärimmäisen tiukka ratkaisun mennessä kymppiruutuun saakka. Palermaan kantti piti ja viimeinen kaato toi voiton ja sarjapisteen isännille tuloksin 279-278.

Yhtään täysosumasarjaa ei ole vielä tehty, mutta kyllä kolmesatanen tuntuu ilmassa roikkuvan.

 

Pelien teoreettisessa puolivälissä USA johtaa 13-10 ja on siis kymmenen pisteen päässä koko haasteottelun voitosta. Tiistai-iltana keilataan seitsemän sarjaa, alkaen viiden miehen joukkuesarjalla Suomen aikaa klo 20.00.

 

 

Pekka Korpi

Kuva: Matchroom Sport

Weber Cupin sivuille