Vuoden 2022 viimeinen Euroopan kiertueen kilpailu keilataan Ruotsin Morassa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu kantoi vielä silloin nimeä Leandersson Christmas Tournament, mutta ilmeisesti sponsorisyistä kilpailun nimi on tälle vuodelle vaihtunut.

Kilpailussa keilataan tuttuun tapaan kuuden sarjan karsinta rajattomilla uusinnoilla eli käytännössä keilata saa niin monta kertaa kuin haluaa mikäli erissä on tilaa. Loppukilpailuun selviytyy yhteensä 35 keilaajaa, joista 30 parasta suoraan karsinnasta, kaksi pelaajaa early birdeista ja kolme desperadosta. Karsinnan kymmenen parasta pääsevät suoraan loppukilpailun toiseen vaiheeseen.

Finaali keilataan sunnuntaina ja siinä pelataan ensin kolme viiden sarjan blokkia, joiden jälkeen 4 parasta pelaajaa shoot out finaalina sarja kerrallaan niin, että huonoin putoaa pois ja pisteet edellisistä sarjoista seuraavat mukana. Voiton ottaa se pelaaja, joka kerää eniten pisteitä kolmeen sarjaan.

Kun kilpailua on keilattu vajaan viikon verran, karsinnan kärkipaikkaa pitää Ruotsin Carl Eklund tuloksella 1422. Tuohon peliin Eklund keilasi myös 300-pisteen sarjan. Eklundin lisäksi seitsemän keilaajaa on ylittänyt 1300 pisteen rajan, muutoin tulostaso on säilynyt maltillisena. Toki kovia nimiä on radalla nähty vasta muutamia, joten hyvin todennäköisesti tulostaso tulee nousemaan.

Suomesta kilpailuun lähtevät Eliisa Hiltunen, Marjaana Hytönen, Peppi Konsteri, Tomas Käyhkö, Jarno Lahti, Patrik Päiviö, Juho Rissanen ja Kaaron Salomaa. Myös Niko Oksasen ja Essi Pakarisen piti lähteä, mutta he ovat sairastuneet. Kilpailun facebook-sivuilta voi seurata livelähetyksiä ja online scoring löytyy Lanetalkin kautta.

 

Kilpailun sivuille

 

Eliisa Hiltunen