Seniorien mestaruussarjan semifinaalissa kohtasi kaksi helsinkiläisjoukkuetta, GB ja Patteri. Melko tasaisen alun jälkeen GB karkasi selvään 851-717 voittoon ja sitä myötä loppuotteluun, missä se kohtaa sarjakärki TKK:n.

Sarjan alku kulki Patterin merkeissä. Avaaja Ari Hilokoski teki kaksi tyhjää, mutta Kimmo Huurinainen, Jari Honkanen ja Tommi Teivainen korvasivat sen tuplillaan. Kolmannessa ruudussa Huurinainen ja Honkanen tekivät kolmannet kaatonsa, mutta myös GB heräsi, Kai Virtanen teki tuplan ja Jouko Kuossari kolmannen kaatonsa. Patterin johto oli tuossa vaiheessa 13 pistettä. Neljännessä ruudussa alkoi tyhjien suma, josta päävastuun kantoi Patteri ja sarjan puolivälissä GB siirtyi johtoon 18 pisteellä. Jatkossa Kuossari aloitti uuden kaatojonon ja vei sen yhdeksänteen ruutuun saakka. Myös Teemu Raatikainen paukutti kaatoja, viisi kappaletta. Patterilla enää Teivainen sai peräkkäiskaatoja, kunnes hänkin sortui tyhjiin ja homma ratkesi seitsemännessä ruudussa, jonka jälkeen ero oli 60 pistettä, mistä se sitten repsahti toiselle sadalle.

Sarjan sankari oli Kuossari lukemallaan 254. Häntä säesti Teemu Raatikainen, 232. Virtanen teki 207 ja Timo Raatikainen 158. Patterista ei kukaan pystynyt parirajaa rikkomaan.

 

Pekka Korpi

Ottelun tulos