Naisten SM-liigan viimeinen lauantaikierros toi selvyyttä sarjataulukkoon. Sarjaa lähes koko ajan johtanut Giants keräsi 67 pistettä lisää pussiinsa ja vaikka Bay kuudella pisteellä saavuttikin, eroa ennen sunnuntaita on 78 pistettä. Yhdellä kierroksella on vielä jaossa satakunta pistettä, mutta en jaksa uskoa Giantsin konttaavan niin pahasti, että se ei runkosarjaa voittaisi. Samalla tavalla varmaa lienee Bayn kakkossija. Lauantain paras joukkue GB on 54 pistettä perässä, mutta ero on niin suuri, että ei GB enää sinne yllä. Kai. Samaa jossittelua on jatkettava kolmannesta porraspelipaikasta. GB:n ja lauantaina suht´ heikosti pelanneen Nasevien ero on 69 pistettä. Selvä, mutta…

Smash ja ET ovat vuoren varmasti kuivilla karsinnasta, johon joutuvat Uljas ja WBT. Olen aiemmissa jutuissani puhunut yhdestä karsintapaikasta ja yhdestä putoajasta, mutta sarjastahan ei kukaan putoa suoraan, vaan kaksi viimeistä porukkaa joutuu karsintaan. Pyydän anteeksi tuota jakamaani disinformaatiota.

Eli eräällä tavalla sunnuntain kierros on turha, mutta aina on paikka näyttää omaa osaamistaan ja sitä paitsi keilailu on kivaa. Ja aina on teoriaa.

Myös kierroksen henkilökohtaista listaa hallitsivat GB:n keilaajat. Ruokatauolla heillä oli kolmoisjohto, mutta lopussa enää kaksoissellainen. Roosa Lundén oli aivan ylivoimainen tuloksellaan 1667 (238,1). Hän saalisti joukkueelleen 12 pistettä. Mila Nevalainen kaatoi keiloja 1569 pisteen edestä (224,1) ja voitti viisi ottelua, eli sai kymmenen pistettä. Giantsin Ani Juntusen tulos oli 1556 (222,3), pisteitä tuli kahdeksan. Nina Kovanen täydensi GB:n kolmikon neljännellä sijallaan tuloksella 1522 (217,4) ja 10 pisteellä.

Roosa Lundén tuli pelin jälkeiseen haastatteluun äitinsä Reijan kanssa. Olivat muuten ihan tyytyväisen tuntuisia.

  • Meillä oli pelimesta hallussa heti alussa ja niin se pysyi koko ajan. Näin etenkin vasureilla (Roosa ja Nina), mutta hyvin oli Milakin paikallaan, Reija sanaili.
  • Aikalailla samasta paikasta pystyimme pelaamaan pitkään, vaikka vasureita olikin useampia radoilla, Roosa täydensi.
  • Se viides sarja, ainoa, jonka hävisimme, meni niin, että ratapari oli selvästi hitaampi ja siitä tuli pieni epävarmuus. Oma heitto ei enää toiminut entiseen tapaan. Pyysin äitiä hakemaan Batterya, että sain jalat taas pelaamaan, Roosa jutteli. Saimme sen heti unohdettua ja kun tuli parempi ratapari, taas mentiin.
  • Loppuun asti pitää pelata, mikään ei ole varmaa, vaikka nyt hyvältä näyttääkin. Keilailussa ei mikään ole varmaa niin kauan, kuin on teoriaa, Reija tasoitteli.

 

Sunnuntain viimeinen kierros alkaa Talissa klo 10.00.

 

Pekka Korpi

Sarjatilanne päivän päätyttyä

Päivän henkilökohtaiset tulokset