Brunswick Ballmaster Openin keskiviikko on tarjonnut tähän asti runsaasti loistavia tuloksia. Päivän toisessa karsintaerässä nähtiin peräti kuusi yli 1400 pisteen tulosta. 

Erän ykkösnimi oli Singaporen Jazreel Tan, joka keilasi komean tasoituksellisen tuloksen 1464 ja nousi kokonaistuloksissa toiselle sijalle.

Tomas Käyhkö oli erän toiseksi paras pistein 1446, ja hänen perässään tuloksissa oli Jesse Ahokas 1435 pisteellään. Teemu Putkisto keilasi neljänneksi pistein 1432.

Putkiston jälkeen tuloksissa oli vielä kaksi naista, jotka ylsivät molemmat 1422 pisteeseen. Toinen heistä oli Kolumbian Maria Rodriguez ja toinen Suomea naisten MM-kisoissa edustanut Jenni Heino.

Ballmaster Openin keskiviikon toisen karsintaerän kaikki tulokset.

Erän ykköskeilaajan Tanin tekeminen oli vakuuttavan näköistä alusta loppuun. Hän on keilannut Ballmaster Openissa vain kerran aikaisemmin sijoittuen toiseksi vuonna 2017. Hänen esiintymisensä radoilla oli myrskyvaroitus kilpakumppaneille, sillä vakuuttavasta tekemisestään huolimatta hän löysi pelistään parannettavaa.

– Pelaamiseni tänään oli ihan hyvää siihen nähden, että olin juuri pelaamassa Ruotsissa ja siellä oli hyvin erityyppinen rataolosuhde, minkä takia kesti hetken saada juonesta kiinni täällä ja radat käyttäytyivät eri tavalla, mitä olin etukäteen miettinyt. Ennen erää yritin pysyä kuitenkin avoimin mielin ja kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Olen keilannut Talissa ylipäätään vain kahdessa turnauksessa ja toivottavasti tämä turnaus menee osaltani hyvin, Tan kertoi erän päätteeksi.

Tomas Käyhkö puolestaan oli huojentunut, sillä hän jäi Ruotsissa AIK Internationalissa finaalivaiheen ulkopuolelle.

– Ruotsissa oli rankkaa, kun oli lähellä hyvää tulosta monesti, mutta siellä finaalipaikkaa ai auennut. Onneksi täällä toisella yrittämällä tuli riittävä tulos, niin voi ottaa hieman rennommin seuraavat päivät, vaikka tässä tuleekin vielä keilattua parissa karsintaerässä.

Jesse Ahokkaalla oli kaksijakoinen päivä. Nuorukainen heitti aamupäivällä alle oman tasonsa, mutta nyt hän keilasi taululle kovat lukemat.

18-vuotias Ahokas voitti 16-vuotiaana Ballmaster Openin vuoden 2018 karsinnan tuloksella 1533, joten tuloksen tekeminen tässä kilpailussa ei ole hänelle uutta.

– Aamulla olin heittämässä 1080 pistettä. Siinä tuli jo kahteen ensimmäiseen sarjaan niin heikko tulos, että sen erän loppu menikin lähinnä testatessa eri asioita. Löysinkin siinä ideaa pelaamiseen, mikä näytti toimivan tässäkin erässä sitten. Varmaan se Ruotsinkin kilpailu vaikutti tuohon ensimmäiseen erääni, kun siellä heitin ihan eri tyylillä. Toivottavasti tämä tulokseni riittää 24 parhaan joukkoon, niin pääsisin suoraan finaalivaiheen toiselle kierrokselle. Ylipäätään täällä on hieno heittää juhlaturnausta, kun pääsee maailman parhaiden rinnalla kisaamaan.

Ballmaster Openissa keilataan päivän kolmas karsintaerä vielä iltaa vasten noin klo 18.15 alkaen.

Livestream 
Kilpailujärjestäjän sivut
Tulokset