JAX60 keilahallissa pelatussa Best of the Best turnauksen loppupeleissä oli mukana kaksi eurooppalaista, Jesper Svensson Ruotsista ja Dominic Barrett Englannista sekä kaksi yhdysvaltalaista, Nicholas Pate ja Patrick Hanrahan. Kaksi perinteistä oikeakätistä, Barrett ja Pate, kaksi kaksikätistä vasuria, Svensson ja Hanrahan. Kaksi moninkertaista voittajaa, Jeppe ja Dom, kaksi miestä ilman voittoja, Nick ja Packy. Koko turnaus oli ollut isojen numerojen peliä ja sitä oli odotettavissa myös porraspelissä.

Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Hanrahan ja Barrett. Hanrahan keilasi maski karvoillaan, uretaanipallolla kakkosmerkistä. Barrett käytti reaktiivipalloa nelosmerkistä. Siis kaksi eri tapaa käsitellä 37-jalkaista lyhyttä hoitoa. Hanrahan aloitti pelinsä neljällä kaadolla ja kun Barrett ei saanut tuplaa, oli nuori, 26-vuotias Hanrahan selvässä johdossa puolivälissä. Tuossa vaiheessa Dom löysi jyvän ja teki triplan kaventaen matsin kymmenen pisteen eroon. Kaadot kuitenkin loppuivat, pari huonoa heittoa, kolmen keilan paikko ja viiden keilan reiän paikko jättivät englantilaisen tulokseksi 211. Packy teki vielä lopputuplan ja jatkoi eteenpäin 236 sarjallaan.

Toisen matsin puolestaan Nick Pate aloitti neljällä kaadolla. Hanrahan veti nokkaan ja jätti 4-6-10 reiän, tyhjä. Sitten hän lähti Paten perään ja teki oman neljän kaadon jononsa. Viidennessä ruudussa Paten heitto aukesi pahasti oikealle ja hänelle jäi läpäri 1-2-4-6-10, josta paikkoheitolla lähti pois neljä keilaa. Kuudenteen ruutuun Packy löi taas keskeltä saman ison reiän, joka jäi paikkaamatta ja peli oli aivan auki. Paten kaadot hupenivat, kun taas Hanrahan teki loppuun viisi rastia. Hänen sarjassaan ei ollut yhtään paikkoa, mutta tulosta tuli 241. Pate huitaisi vielä viimeisessä ruudussa kymppikeilasta ohi ja jäi pisteisiin 201.

Loppuottelu käytiin kahden kaksikätisen vasurin kesken. Hanrahan aloitti kaato-paikko vuorottelulla neljä ruutua. Svensson pamautti ensimmäiseen ruutuunsa kauhean pommin, mutta siitä jäi kymppi pystyyn. Paikon jälkeen ei sitten mitään jäänytkään. Kuusi kertaa kaikki keilat lensivät pois pöydältä Svenssonin pallon toimesta. Hanrahan teki tuplan, mutta ei enempää. Loppusarjan hän meni taas vuorotahtia, kunnes tuplasi kymppiruudun, 216. Jesperin jono katkesi huonoon heittoon kasiruudussa. Ysiin kaato ja kympin avauksella yhdeksän pois riittivät voittoon, loppupisteet olivat 248. Tämä oli ruotsalaisen uran yhdestoista PBA-voitto, se on paljon 26-vuotiaalle.

Ensi viikolla kiertue jatkaa Indianan Kokomoon, jossa keilataan Storm Cupin toinen osakilpailu, David Small’s Kokomo Championship. Sen pelitapa on sama, kuin tämän kilpailun. Pelit alkavat tiistaina ja päättyvät torstaina aamuyöllä Suomen aikaa.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

PBA:n sivuille